Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Miksi prof. Rickhard Dawkins valehteli?

Onko väärien tietojen antaminen tieteellisessä todistelussa sallittua silloin, kun ne esitetään "yhteisen edun nimissä"?

Monissa kehitysoppia puoltavissa artikkeleissa ja väittelyissä on viitattu Rickhard Dawkinsin julkaisuihin, joista ehkä kuuluisin on Tieteen huiput -kirjasarjaan kuuluva "Viesti miljardien vuosien takaa". Kirjassa, joka julkaistiin v. 1994, väitetään mm., ettei elävä organismi eroa elottomasta materiaalista ja että biologia on vuoden 1953 jälkeen muuttunut digitaalisen tiedon tutkimiseksi.

Dawkinsin pääväittämä on, että kaikki on kehittynyt vaiheittain pitkien aikojen kuluessa. Välimuotojen puuttuminen fossiilikerrostumista ei häntä häiritse. Hänen mukaansa: "Asteittaiseen kehitykseen kuuluvien välimuotojen hahmottaminen on joskus vaikeaa. Siihen tarvitaan kekseliäisyyttä. Jos välimuodot eivät valkene, syynä on kekseliäisyyden puute eikä suinkaan se, että välimuodot puuttuisivat. Ne ovat joskus olleet olemassa".

Runsaasti tilaa kirjassaan Dawkins on käyttänyt selostaessaan, miten silmä on kehittynyt luonnonvalinnan kautta. Todistelu perustuu on ruotsalaisten tutkijoiden Dan Nilssonin ja Susanne Pelgerin laatimaan tietokoneohjelmaan ja siihen, miten tämän ohjelman avulla voitiin todistaa toimivan silmän vaiheittainen syntyminen kehitysopin mukaan hyvin lyhyessä ajassa. Tulosten pohjalta Dawkins pitää todistettuna sitä, että "silmä on kehittynyt erilaisille selkärangattomille omia aikojaan 40 - 60 kertaa."

Dawkinsin mukaan fossiilistosta puuttuvien välivaiheiden tilalle on keksittävä järkevän tuntuisia vaihtoehtoja. Keksittyjen "välivaiheiden järkevyys riittää horjuttamaan epäilyjä, vaikka välivaiheiden sarja ei kaikilta osin pitäisikään paikkaansa. Sama pätee kaikkiin muihinkin kirjassa esitettyihin esimerkkeihin, mm.linssillä varustettuun silmään" (s 95).

Kirjan tullessa julkisuuteen v. 1994, silmän kehittymiseen liittyvä tietokoneohjelma tuli tunnetuksi mm. Nature-lehden kautta.

Kysymyksessä olisi ollut hyvin merkittävä tietokoneohjelma, jos sellainen olisi laadittu. Tutkijoille todennäköisesti selvisi nopeasti, että mainittua ohjelmaa ei ollut olemassa ja että todisteet silmän kehittymisestä vaiheittain olivat vain Dawkinsin mielikuvitusta.

Vaikka kysymyksessä oli tahallinen ja laaja-alainen lukijoiden huijaus, pysyi tiedemaailma kutenkin vaiti. Miksi? Hyväksytäänkö tieteentekijöiden piirissä väärennökset ja valehtelu, kun ne julkistetaan tietyssä tarkoituksessa?

Onko vääryys vahvemman oikeutta?

Kehitysopin levittämisessä kaikki keinot ovat olleet sallittuja. Tämä voidaan havaita, kun otamme muutamia esimerkkejä sen historiasta:

1) Kehitysopin kannalta ehkä järkyttävin tapahtuma sattui muutamia vuosia Charles Darwinin kirjan "Lajien synty" julkaisun jälkeen. Ranskalainen tiedemies Louis Pasteur (1822-95) pystyi tieteellisin kokein todistamaan, että elämä ei synnykään aineesta itsestään vaan vain elämä tuottaa elämää. Tämä oli kehitysoppiin uskovien kannalta peräti haitallinen väite, sillä olihan C. Darwin itse ehdottanut elämän syntypaikaksi lämpimiä lammikoita.1 Eipä siis ihme, että hiukan yli kuukauden kuluttua Pasteurin tutkimusten julkitulon (v. 1864) jälkeen Ranskan lounaisosasta löydettiin meteori, jossa väitettiin olleen jälkiä elämästä. Avaruudesta tulleella elämällä haluttiin kumota Pasteurin tieteelliset havainnot. Vuonna 1871 tiedeyhteisö julkisti virallisesti hyväksyvänsä meteorin antaman todisteen, että elämä on tullut maapallolle avaruudesta.2 Vasta paljon myöhemmin tutkijat pääsivät tutkimaan ko. meteoria. Tutkimusten tulos oli, että ns. elämän jäljet olivat rautasulfiitin jättämiä kidejälkiä - eivät todisteita elämästä.3 Tätä kehitysopin kannalta haitallista tutkimustulosta ei välitetty yleisön tietoon.

kuvaMikroskoopin läpi piirretty kuva meteorin sisältämästä todistuksesta, että elämä tulee maapallolle avaruudesta - todettiin myöhemmin rautasulfiitiksi.

2) Pari vuotta Pasteurin tutkimusten julkaisun jälkeen (v.1866) saksalainen kehitysopin esitaistelijana tunnetuksi tullut Ernst Haeckel ilmoitti, että maapallolla elämä saa alkunsa alkulimasta, jolle annettiin nimeksi monera. Jo vuonna 1868 tämän aineen löysi toinen Darwinin tunnettu tukija, englantilainen Thomas Huxley. Alkulima, jota löytyi valtamerien pohjasta, sai tieteelliseksi nimekseen Bathybius haeckelii. Monera-alkulima piirrettiin oppi- ja tiedekirjojen lajien kehityspuun juureen osoittamaan mistä elämä sai alkunsa. Todellisuudessa alkulima oli kipsin ja alkoholin seos, jolla elämän kanssa ei ollut mitään tekemistä. Kehitysopin kannattajien tarkoituksena oli alkulima-ideaa käyttäen vahvistaa omia näkemyksiään ja heikentää ihmisten uskoa Pasteurin kokeiden tuloksiin.

3) Ernst Haeckelin v. 1866 piirtämät ja julkaisemat sikiökuvat - joilla pyrittiin todistamaan, että kaikki eläimet toistavat sikiökehityksen aikana lajien kehityksen mukaiset välivaiheensa - ovat edelleen käytössä lähes kaikissa nykyisissä biologian oppikirjoissa. Tarkoituksena on kuvin havainnollistaa, että esim. ihmissikiö toistaa lajin varhaiset kehitysvaiheet4 ja siksi ne muistuttaisivat alkuvaiheessa kalojen tai matelijoiden alkioita. Haeckelin piirrokset todistavat edelleen kehitysopin puolesta, vaikka hänet tuomittiin piirrosväärennöksistään muutamia vuosia niiden julkaisemisen jälkeen ja vaikka jo v. 1874 Wilhelm His osoitti, että piirroksilla annetaan virheellinen kuva sikiön kehityksestä. Stephen Jay Gould vertaa Haeckelin väärennöksiä akateemiseen murhaan. Niin räikeästä ihmisten harhaanjohtamisesta on kysymys.

4) Kehitysopin kannalta suuri kysymys on, miten synnytetään uusia vaihtoehtoja, jotta kehitysopin mukainen luonnonvalinta voisi toimia. Ratkaisun toi v. 1904 Hugo de Vries, joka ilmoitti, että mutaatioiden kautta syntyy uusia lajeja. Vaikka Edward Jeffrey jo samana vuonna ilmoitti, että mutaatioiden kautta syntyy vain haitallisia muotoja - ei uusia lajeja - otettiin Vriesin havainnot kehitysoppia tukevana tieteellisenä totuutena vastaan sekä Yhdysvalloissa että myöhemmin Euroopassa. Vuosikymmenien aikana tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että Jeffrey oli oikeassa. Mutaatioiden kautta ei ole koskaan pystytty luomaan mitään uutta. Kuitenkin mutaatiot ovat edelleen mm. koulujen oppikirjoissa esimerkkinä ainoana luovana voimana, joka vie lajien kehittymistä eteenpäin.

kuva Banaanikärpäsen
A) terve yksilö,
B) tynkäsiipinen, joka ei voi lentää ja
C) ylimääräissä siivissä ei ole lihaksia eikä yhtetyttä aivoihin.

5) Neuvostoliittolainen tutkija A. I. Oparin ilmoitti v. 1920, että elämän sattumanvarainen synty alkumaapallolla oli mahdollista, koska alkuilmakehä ei silloin sisältänyt happea ja oli muutenkin erilainen kuin nykyään. 1950-luvun alussa Stanley Miller jäljitteli koeputkistoissaan Oparinin ilmoittamia olosuhteita ja tuotti vesihöyryn, metaanin, ammoniakin ja typen seoksesta kuumentaen ja sähköpurkausten avulla seoksen, jossa oli mm. joitakin aminohappoja. Koska proteiinit koostuvat aminohapoista, pidettiin Millerin koetta todistuksena elämän synnystä alkuilmakehän aikaisissa olosuhteissa.

Nämä kokeessa syntyneet aminohapot eivät kelvanneet valkuaisaineiden rakennusaineiksi ja oletettua alkuilmakehää ei tutkimusten mukaan ole koskaan ollut. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut siihen, että Millerin koetta edelleen pidetään mm. oppikirjoissa todisteena elämän sattumanvaraiselle itsestään syntymiselle.

kuva
Duboisin kahden vuoden aikana löytämistä osista muodostettiin Jaavan ihminen.

6) Ihmisen kehitykseen ja apinamaiseen alkuperään liittyviä todisteita on esitelty tässä kirjoitussarjassa runsaasti. Otamme vain lyhyen yhteenvedon:
  • v. 1893 hollantilainen Eugene Dubois kokosi Erns Haeckelin ohjeiden mukaan kahden vuoden aikana löytämistään ihmisen ja apinan luista alkuihmisen, Jaavan ihminen. Myöhemmin Dubois ilmoitti, että kysymyksessä oli väärennös. Kuitenkin mainittu Jaavan ihminen on edelleen yhtenä todisteena ihmisen ja apinan sukulaisuudesta,

  • v. 1912 löydettiin Englannista pääkallon osia, joista muodostettiin Piltdownin ihminen. Tämä löytö oli vahva todiste kehitysopin puolesta 40 vuotta. Vuonna 1953 kallon saivat käsiinsä tutkijat, jotka totesivat, että kysymyksessä oli räikeä väärennös.

  • v. 1921 merkittiin kaksi ihmisen alkuperää todistavaa löytöä: Pekinginihminen (apinoiden kalloja) ja Homo Rhodensis, jonka kallossa oli ammuksen sisäänmeno- ja ulostuloaukko.

  • v. 1922 julkistettiin Nebraskan alkuihmisen muoto ja elintavat kansainvälisen tiedotuskampanjan avulla. Nebraskan ihmisen hammasta, joka oli ainoa todiste alkuihmisen olemassaolosta, käytettiin mm. kuuluisassa "Apinaoikeudenkäynnisssä " v. 1925. Sillä todistettiin, että ihminen on kehittynyt miljoonien vuosien aikana eikä ollut luomisen tulos, kuten vastapuoli väitti. Kolme vuotta myöhemmin paljastui, että hammas kuului sialle, jonka eläviä edustajia löytyi Paraguaysta.

kuva

7) Varsieväkala, jonka piti olla kuollut sukupuuttoon 150 miljoonaa vuotta sitten,on tuttu elävänä eri puolilla maapalloa.Tämä syvän meren kala ei kävele pohjassa vaan ui ja toimii normaalin kalan tavoin. Sen evien luusto ei tukeudu selkärankaan eivätkä ne poikkea anatomisesti raajojen suuntaan eivätkä voi kannattaa kalan painoa. Koska se elää n. 200 m:n syvyydessä, se ei voi kuolematta tulla rantahietikolle ryömimään. Koulukirjoissa väitetään, että "varsieväkalojen parilliset evät muuttuivat vähitellen sellaisiksi, että niillä pystyi liikkumaan myös maalla. Näin kehittyivät sammakkoeläimet".5 Prof. Björn Kurtén kirjoittaa: "Devonikauden keskivaiheilla löydetyt ryömintäjäljet osoittavat, että varsieväkalat todellakin nousivat maan pinnalle"6

8) V. 1979 tri J. H. Ostrom keksi tarinan siitä, miten lisko kehittyi linnuksi. Välimuotona oli mm siipiään "kärpäslätkinä" käyttävän liskolinnun muoto.7 Tämä ajatus hyväksyttiin tiede- ja oppikirjoihin todisteeksi kehitysvaiheista. Myöhemmin Ostrom joutui tunnustamaan, että kaikki oli vain mielikuvituksen tuotetta.

kuva

Syksyllä 1999 National Geographic julkaisi 10 sivun pituisessa, hienosti kuvitetussa artikkelissaan sensaatiolöydön, jolla lehden mukaan voidaan varmuudella todistaa, että liskot ovat kehittyneet linnuksi. Todistefossiilia kävi ihmettelemässä yli 100 000 uteliasta. Vuoden 2000 alussa fossiilitodiste todettiin hyvin tehdyksi väärennökseksi, jossa oli yhdistetty linnun yläosa ja liskon häntäosa. Lehti pakottetiin julkisesti perumaan väiteensä, jonka se teki yhden palstan lyhyellä kirjoituksella, joka oli sijoitettu lukijapalstalle.

Suomessa Tieteen Kuvalehti n:o 9/2000 julkaisi samat hienot kuvat todisteeksi liskon kehitysvaiheista linnuksi. Lukijalle ei lehdessä anneta sitä kuvaa, että kysymyksessä olisi vain mielikuvitukseen perustuvat oletukset.

9) V. 2000 tri Jonthan Wells julkaisi kirjan "Icons of Evolution", jossa hän aukottomasti osoittaa, että mm. seuraavilla koulukirjosta tutuilla väitteillä ei ole tieteellistä pohjaa: homologia, koivumittarin tarina, hevosen kehityslinja sekä Darwinin peippojen muuttuminen uusiksi lajeiksi. Tähän epätieteellisten väitteiden listaan voidaan lisätä vielä: kemiallinen evoluutio, valaan kehitysvaiheet, surkastumat, ja välimuotojen olemassaolo maakerrosten fossiilien joukossa sekä moninaiset kehityksen kulkua kuvaavat piirrokset.

Voivatko tutkijat jättää huomiotta ne tutkimustulokset, jotka eivät tue ennalta haluttua lopputulosta tai lisätä todistusaineistoon asioita, joilla ei ole rehellisen tieteen kanssa mitään tekemistä? Vai onko vilppi sallittua sillä ehdolla, että siitä ei jää kiinni?

"Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen" Kol. 2:8.


KP

Viitteet:
1 C. Darwin/Joseph J Hooker/kirjeenvaihto
2 BSN 7/96
3 In the Minds of Men/s 183, Ian T. Taylor
4 Tieteen Maailma, n:o 8, 1992
5 Biologia, Valste et al., Wsoy, 1995
6 Våra äldsta förfäder, Kurtén b: 1986/Unohdettu Genesis, Uusi Tie
7 Evoluutio, Miten elämä kehittyy, Otava 1986