Vuoden 1956 Suomi-Finland -kuvateos alkaa: "Suomessa on maapallon vanhin peruskallio ja Tampereen läheltä Aitolahden kallioista on löydetty fossiileja, joiden iäksi arvioidaan 1400 milj. vuotta." 1

Vuoden 1997 biologian oppikirja 2 kertoo, että fossiilien ja niitä ympäröivien maakerrosten todellisen iän määrittäminen perustuu nykyään radioaktiivisten isotooppien hajoamiseen, joka voidaan mitata.

Kuvateoksessa maapallon vanhimman kallion iäksi arvioidaan fossiilien perusteella 1400 milj. vuotta mutta oppikirjassa puhutaan fossiilien ja kallioiden todellisesta iästä. Onko ikäarvioissa tapahtunut muutoksia ja onko nykytekniikka tuonut varmuutta ikämäärityksiin?

Mikä maapallolle iäksi?

Jos maapallon vanhin fossiilipitoinen kallioperä on 1400 milj. vuotta niin kuinka iäkäs on itse maapallo? Tähän tieteisteokset ja oppikirjat antavat vastaukseksi 4600 milj. vuotta. Mistä kohtaa maapallon peruskalliota on otettu se näyte, josta tämä ikä on laskettu? Vastaus on: Ei mistään.

Alkuräjähdysteorian mukaan meteoriitit ovat saman ikäisiä kuin maapallo. Uskomuksen mukaan ne ovat tiivistyneet samasta avaruuspölystä kuin aurinkokunnan planeetat, maa mukaanlukien. Pienen kokonsa vuoksi meteoriitit mahdollisesti jäähtyivät nopeammin ja näin niistä voidaan tarkemmin laskea syntyhetki. Tutkijat valitsivat mittauskohteekseen Allende (A-yen-day) nimisen meteoriitin. Siitä on otettu satoja näytteitä, jotka on mitattu eri menetelmin. Ja ikäarvioita mittarit ovat antaneet yli 50 erilaista, alkaen 4480 milj. vuodesta aina 10400 milj. vuoteen. Allendesta tuli mittareiden mukaan vanhempi kuin mitä nykykäsityksen mukaan aurinkokunta on. 3 Mutta tutkijat tekivät kompromissin ja nyt maapallomme on virallisesti 4600 milj. vuotta vanha.

Miten ikä lasketaan?

Kuten oppikirjan tekstissä mainitaan, käytössä on radioaktiivisten isotooppien hajoamiseen perustuvia mittausmenetelmiä. Kallioiden iän ollessa kysymyksessä, mitataan radioaktiivisen uraanin (U238) hajoamisesta lyijyksi (Pb206) 13 välivaiheen kautta. Muutosnopeus lasketaan puoliutumisaikana = kun puolet massasta on muuttunut lyijyksi, joka vie aikaa n. 4510 milj. vuotta.

Kaikkialla maankuoressa on uraania. Sen muuttumisprosessissa vapautuu heliumia. Mittauksin pystytään saamaan selville se, missä vaiheessa muuttumista uraani on. Mutta missä on ikäkello, joka näyttää kivinäytteessä olevan uraanin iän? Ei missään. Mittauksin voidaan määritellä vain pitoisuuksia, ei aikaa.

• Ensimmäinen oletus on, että puoliutumisaika on pysynyt aina samana. Mittauksia on suoritettu vasta 1900-luvun alusta ja tarkemmin vasta muutaman kymmenen vuoden ajan.

• Toinen oletus on, että kaikki näytteessä olevat aineet ovat pysyneet paikallaan eikä muutosta (rikastumista ja laimenemista) ole kiven olemassaolon aikana tapahtunut.

• Kolmas oletus on, että tunnetaan se, kuinka paljon mitattavan aineen syntyessä siinä oli eri isotooppeja, esim. kuinka paljon uraania ja kuinka paljon lyijyä.

• Neljäs oletus on, että maankuoresta löytynyt lyijy on syntynyt Uraani 238 jakautumisen tuloksena, eli sitä ei olisi ollut alunperin valmiina lyijynä.

Voimme todeta, että iänmääritysten taustalla on monta epävarmaa oletusta. Mittauksin voidaan saada tietoa lähinnä aineen pitoisuuksista. On sama kuin kysyttäisiin kuinka vanha on litra vettä. Ikää vesilitrasta ei voi sanoa, mutta se, mitä eri aineita vesilitra sisältää, saataisiin hyvin selville.

Näin on käynyt testimittauksissa

Mittausmenetelmien pätevyyttä voidaan aina testata. Tässäkin tapauksessa menetelmää on voitu testata, koska käytössä on ollut runsaasti kivinäytteitä, joiden syntyhetki tunnetaan. Otetaan muutamia esimerkkejä 4 :

• 1) Sunset Crater Aritzonan pohjoisosassa purkautui. Tuhkan ja laavan alle jäi sekä läheinen kylä että paljon ihmisiä. Purkaus tapauhtui v. 1065. Kun sen kahdesta laavavirrasta otettiin näytteet, saatiin niiden iäksi kalium-argon-menetelmällä 210000 - 250000 vuotta.

• 2) Uuden Seelantin Mt Rangitoto purkautui 300 vuotta sitten. Laavakivelle saatiin iäksi 485000 vuotta.

• 3) Hualalai tulivuori purkautui vuonna 1801. Sen laavakivistä otettiin runsaasti näytteitä ja suoritettiin monia mittauksia. Ikämääritykset vaihtelivat 140 milj. vuodesta aina 2960 milj. vuoteen. Keskiarvo oli 1410 milj. vuotta.

• 4) Kun Oahun Suolajärven kraaterista otettiin ikämääritykset saatiin arvoiksi 0,4 - 3300 milj.vuotta ja keskiarvoksi 845 milj. vuotta.

• 5) Valtamerissä tapahtuneista purkauksista on myös otettu vertailuarvoja. Esim. Kilauea Havajilla purkautui 200 vuotta sitten. Näytteet ja ikäarviot otettiin eri syvyyksistä: 4680 m/n. 21 milj.vuotta, 3420 m/n. 12 milj. vuotta ja 1400 m/arvoksi tuli 0. Kaikki mittaukset koskivat samaa laavavirtaa.

Prof. Andrew Snellin sanoo: "Huolimatta siitä, että kansanomaisesti ajanmääritykset saadaan tuntumaan järkeviltä, todisteet selvästi osoittavat, että radiometrisin mittauksin saadut ajoitukset ovat merkityksettömiä." 5

Tutkijoiden piirissä tiedetään, että on turha mitata näytteitä, joiden ikä tunnetaan koska radiometrisissä mittauksissa niille saadaan aina väärä tulos. Radioaktiiviset ikämääritykset sopivatkin erityisesti niille, jotka haluavat äärettömän pitkiä aikoja, ja jotka ilmoittavat vain ne saadut mittaustulokset, jotka sopivat heidän aikatoiveisiinsa.

Ketkä ottavat 100 metrin pikajuoksijoiden aikaa kellolla, jossa lyhin aikamääre on vuosi? Vain ne, jotka haluavat vain pitkiä aikoja. Niin tässäkin tapauksessa. Kehitysopin miljoonat vuodet saadaan tuntumaan todellisilta, kun käytetään viisaantuntuisia mittareita. Kun sekä tutkijat että tiedotusvälineet uskovat miljooniin vuosiin, on yhdentekevää, millä mittareilla ne voidaan saada uskottavan tuntuisiksi. Oman uskon vahvistuksesta on tässä kysymys - ei totuuden etsimisestä.

Miten saadaan tietoa maapallon iästä?

Edellisessä artikkelissa, jossa puhuttiin kerrostuneiden maalajien iän määrityksestä, oli esillä useita todisteita siitä, että vedenpaisumus on muokannut maanpinnan perin pohjin. Sen jättämät jäljet voidaan todeta kaikkialla ja aikaa sen tapahtumisesta on kulunut vain tuhansia vuosia - ei miljoonia.

Nuoren maapallon puolesta puhuu myös radioaktiivinen hajoaminen. Nyt ei mitata itse isotooppeja, vaan uraanin muuttumisessa vapautuvan heliumin kertymistä. Aikaisemmin mainittiin, että muuttumisprosessissa syntyy heliumkaasua.

Heliumia on näin kaikkialla maankuoressa ja sitä kertyy jatkuvasti lisää mm. radioaktiivisen hajoamisen kautta.

Keveänä kaasuna Helium kulkeutuu läpi maa-, neste- ja kivikerrosten. Lopulta se pääsee ilmakehään. Ilmakehän heliumpitoisuus tunnetaan. Tri Larry Vardiman on tehnyt vuosia työtä määritellesään tarkoin mittauksin sitä, mikä on heliumin vuotuinen lisäys ilmakehässä.6 Oliko heliumia alkuperäisessä ilmakehässä? Kuinka paljon heliumia pääsi ilmakehään vedenpaisumuksen mullistuksissa? Näitä perusasioita ei tiedetä. Mutta se tiedetään, että jos maapallo olisi 4,6 miljardin vuoden ikäinen, tulisi heliumia laskelmien mukaan olla ilmakehässä n. 3000 kertaa enemmän kuin mitä siellä todellisuudessa on.

"Viisaudella Herra loi maanperustan, ymmärryksellä hän rakensi taivaat, hänen tietonsa erotti kahtaalle meren, sen voimasta pilvet satavat vettä". Sananl. 3:19,20

Viitteet:
1) Suomi-Finlad/WSOY 1956,
2) Elämä/WSOY 1997,
3) Geo-chemica et Cosmochimica Acta, vol.40, 1976,
4) The Young Earth/John D Morris,
5) The Age of Australian Uranium, Creation Ex Nihilo. Vol.4/1981,
6) The Age of the Earth´s Atmosphere/ICR, 1990