Lämpimästi hymyillen isä katsoo lastaan, joka eläytyen kuuntelee
iltasatua prinsessasta ja rupisammakosta. Sadun lopussa sammakko muuttuu
ihanaksi prinssiksi. "Näin voi käydä vain
sadussa ja unessa, ei oikeassa elämässä",
sanoo isä lopuksi lapselleen.
Aamulla sama isä kirjoittaa biologian oppikirjaan lukua "Elämän
kolmas kehitysvaihe: sammakosta ihmiseksi". Ensimmäinen vaihe oli käsitellyt
kemiallista evoluutiota. Aineen itsestään
järjestäytymistä monimutkikkaiksi
rakenteiksi ja tulevan elävän solun
rakenneaineiksi. Toinen vaihe sisälsi elämän
synnyn sattumalta tähän monimutkaiseen rakenteeseen, joka koostui mm.
tietyllä tavalla optisesti aktiivisista aminohapoista ja vain elävissä soluissa
tavatuista geeneistä. Sattumalta ilmestynyt satojen tuhansien solujen erikoinen
kasautuma alkoi sykkiä ja monistaa itseään, taistella elintilasta ja sitten
sattumien ja eloonjäämisopin mukaan
muotoutui yhä monipuolisemmaksi. Aikaa
myöten se tuotti merieläimiä, jotka
myöhemmin kyllästyivät olotilaansa ja alkoivat tavoitella parempia elintiloja
kuivalla maalla. Näin tapaamme sammakon, jolla jo silloin oli selvä päämäärä -
kehittyä ihmiseksi.
Satu ja todellisuus
Miksi tämä nuori isä oli saanut tehtäväkseen kirjoittaa tästä
aiheesta oppikirjan? Hän oli synnynnäinen
sadunkertoja ja hänellä oli runsaasti
eläintieteen ja soluopin tietoa. Niin paljon, että hän sai artikkelinsa tuntumaan
tieteellisesti tutkitulta ja uskottavalta.
Hän ei koskaan ollut ajatellut, etteikö
kaikki olisi ollut juuri niin kuin hän luuli.
Mitään todisteita kehityksestä ei
ollut. Tapahtumat olivat luonnonlakien vastaisia ja mahdottomia - ainakin
nykyaikana. Mutta hänelle oli aina opetettu, että sattumassa, mutaatioissa ja eloonjäämistaistelussa oli riittävästi
voimaa kaiken mahdottoman synnyttämiseksi tyhjästä - kun vain tarpeeksi
aikaa oli käytettävissä. Jumalan
olemassaolon mahdollisuutta ei tieteellisesti
tarkoitetussa tekstissä saanut ottaa huomioon
- se oli ehdoton vaatimus.
Valitettavasti tämä lyhyt tarina on totta.
Monet tieteen tekijät tietävät,
että todentuntuinen tarina kaiken kehittymisestä kehitysopin kertoman mukaan
on mitä syvintä valhetta.
Valheen verkko
Valitettavasti valhe on kietonut ympyröihinsä lukemattoman
määrän nerokkaita tutkijoita, opettajia,
valtiomiehiä, kirkkojen palvelijoita sekä
tavallisia isiä ja äitejä. Tämän
valheen verkko on kuristava vielä monia.
Heitäkin, jotka haluaisivat julkituoda ne vääristymät, petokset ja peittelyt,
joilla kehitysopin sanomaa on vielä
tänään viety tieteen verkon alla eteenpäin
vallitsevaksi uskonnoksi kautta sivistyneen maailman.
Tutkimustulokset, jotka paljastavat tieteellisellä tarkkuudella
kehitysopin käyttövoimien, mutaatioiden,
sattumien ja luonnonvalinnan toimivan päinvastoin kuin mitä annetaan ymmärtää,
mitätöidään ja jätetään huomiotta.
Tieteen suuret saavutukset alistetaan kehitysoppi-ideologian sensuurin alle, ettei
sille "vahingollinen" tieto pääse leviämään.
Tutkijat, jotka asettuvat vastustamaan kehitysoppia listataan ja heidän
julkaisuvapauttaan rajoitetaan ja mahdollisuuksiaan toimia tutkivan tieteen
parissa supistetaan tai ne lopetetaan kokonaan.
Tästä omituiseksi muuttuneesta tilanteesta on eri puolilla maailmaa
viime aikoina kirjoitettu runsaasti.
Onko kehitysopin vihdoinkin alistuttava tieteellisen totuuden tieltä ja
siirryttävä julkisesti sille paikalle, minne
se on kuulunut syntymästään asti - jo
yli 2500 vuotta? Vanhojen myyttien ja pakanauskontojen joukkoon.
KP
|