Kehitysopin mukaan aineessa itsessään oli kyky muodostaa monimutkaisia yhdisteitä ja koota tietoa niin paljon, että lopulta materiaali itse synnytti itsestään elävän solun. Tämä aineen itsestään rakentama solu kehitti itselleen lisääntymistavan ja sen jälkeen alkoi kehitysopin mukainen taistelu olemassaolosta. Tämä taistelu loi valinta- ja kehittymispaineita niin paljon, että koko eläin- ja kasvikunnan oli pakko kehittyä sattumanvaraisten mutaatioiden kautta nykyiseen muotoonsa. Teorian tärkeimpiä ajatuksia on: "kaikki on mahdollista kun annetaan mahdottomalle tarpeeksi aikaa". Siksi kaikki lasketaan miljoonissa, tuhansissa miljoonissa vuosissa. Kehitysoppi opettaa, että elämää syntyy itsestään kaikkialle, missä sillä on siihen edellytykset. Tämän ajatuksen mukaan aurinkokuntamme ja maapallomme kaltaisia kokonaisuuksia on muuallakin. Siksi viestejä avaruudesta kuunnellaan ja viestejä lähetellään avaruusalusten mukana.

Mitä todella tiedetään?

Nykyisten tutkimusten mukaan aurinkokuntamme on ainutlaatuinen. Muita vastaavia ei ole löytynyt. Vain maapallolla on ilmakehä ja erilaiset suojaavat voimakentät, jotka mahdollistavat elämän olemassaolon. Maapallon paikka suhteessa aurinkoon ja muihin planeettoihin on tarkalleen elämän ylläpidolle oikea. Aurinko ja kuu ovat maasta katsoen saman kokoiset. Kuun vetovoiman aiheuttamat vuoksi- ja luodeilmiöt vaikuttavat suotuisasti koko ekojärjestelmäämme. Maan kalteva asento radallaan auringon ympäri saa aikaan vuodenajat. Pyörimisliikkeen vaikutukset mm. merivirtoihin monipuolistavat elämän olosuhteita eri puolilla maapalloamme. Magneettikentät suojaavat haitallisilta säteilyiltä ja mahdollistavat eläinten muuttoliikkeet jne. Planeettamme on ihanteellinen elämän ylläpidolle. Kasvien kyky muuttaa auringon energia rakennus- ja ravintoaineeksi ja samalla puhdistaa ilma ja tuottaa happea mahdollistaa monipuolisen eliökunnan olemassaolon ja omavaraisuuden.

Muualla erilaista

Ihmisen päästyä tutkimaan kuuta selvisi, että kuun kivien koostumus on perin erilainen kuin maassa olevien. Maa ja kuu eivät siis ole voineet syntyä samoissa alkuräjähdystä seuranneissa olosuhteissa. Sama erilaisuus koskee myös niitä planeettoja, joista tietoa on pystytty eri tavoin hankkimaan. Planeettojen ympäri pyörivät kuut ovat myös todisteita kehitysopin uskomuksia vastaan.
Taivaankappaleiden pintakerroksissa voidaan nähdä rapautumisen aiheuttamia vaikutuksia, mutta yhtäaikaisen kehittymisen piirteitä ei ole löydetty. Maan kuoresta ei löydy todisteita vaiheittaisesta jäähtymisestä ja pintakerroksen kehittymisestä. Kiviaines on kauttaaltaan samanlaista. Poikkeuksen muodostavat kerrostuneet kivilajit ja maakerrokset, jotka ovat vedenpaisumuksen aikaansaannosta. Niihin sisältyvät mm. maapallon kivihiili- ja öljyesiintymät sekä kivettyneet jäännökset ennen vedenpaisumusta olleesta eliöstöstä.

Luojan sormenjälki kivessä

Tutkijat ovat löytäneet maapallon kallioperästä säteilyn aiheuttamia kehiä, joita voidaan tarkastella mm. mikros-koopilla. Niiden aiheuttajana on plutonium 218, joka on muuttunut lyijyksi.

Nämä jäljet todistavat, että kallioperä ei ole syntynyt hitaasti jäähtymällä vaan se on alunperin ollut kiinteä ja pysyvässä muodossa. Kallioperä on siis luotu kiven muotoon ilman pitkiä kehitysvaiheita. Nämä jäljet ovat niin selkeitä ja yksiselitteisiä, että niitä kutsutaan tiedemiespiireissä Luojan sormenjäljiksi.

"Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?" Ps. 8: 4-5.