Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Ristiriitoja ajan määrittelyssä
Ikäarvioita ja miljoonia vuosia - osa V

Luotetaanko luonnosta saatuihin arviointeihin vai
muokattaviin mittarilukemiin?

Kuuluisalle neljä metriä pitkälle Torinon käärinliinalle tehtiin vuonna 1988 radiohiili C-14-pitoisuuden mittaus. Pyrittiin selvittämään, milloin liina on valmistettu. Liinan iäksi saatiin 610 - 740 vuotta. Ikäarvio ei vastannut niiden odotuksia, jotka väittivät liinassa olevan kuolleen Jeesuksen jättämä hahmo. Uskomusten säilyttämiseksi tunnustettiin, että hiili C-14 -puoliintumisaikaan perustuva ikäarviointi on osoittautunut hyvin epätarkaksi. Jopa kokeen keksijä Willard F. Libby ilmoitti, että C-14-menetelmä ei ole tarkoitukseen käyttökelpoinen.1 Kuitenkin hiili C-14-mittaus halutaan uusia. Miksi?

Vastaus löytyy tämän artikkelisarjan edellisistä kirjoituksista. Radioaktiivisen aineen hajoamiseen perustuvat mittaukset antavat vain mitattavan aineen pitoisuuksiin liittyviä arvoja. Pitoisuuksilla ei ilmoiteta aikaa vaan näytteessä jäljellä olevan radioaktiivisuuden määrä tai tutkittavan aineen koostumus.

Ajan määrittäminen on aina erilaisiin oletuksiin perustuvaa arviointia. Lähes aina saadaan useita erilaisia mittaustuloksia ja näin myös ikäarvioita voidaan tehdä tarpeen mukaan. Nyt halutaan, että mittauksin saadaan tilaajan haluamat arvot, joiden perusteella voidaan uskoa liinan valmistuneen n. 2000 vuotta sitten.

kuva Kuvassa yksityiskohta liinasta. Torinon käärinliinan alkuperästä ja sen valmistusajasta on kiistelty jo kauan eikä oletuksiin siinä olevan hahmon tekotavasta ole saatu vahvistusta.
 

Näin toimitaan myös, kun tarvitaan kehitysopin vaatimia pitkiä ajanjaksoja. Valitaan mittausmenetelmiä, joilla tulokseksi saadaan pitoisuuksia, joilla voidaan väittää miljoonat vuodet uskottaviksi. Tätä ajan mielivaltaista muokkaamista käytetään omien uskomusten tukemiseen.

Mihin siis uskoa, kun halutaan luotettavia ikäarvoita menneistä tapahtumista?

kuvaNäkymä ei ole Colorado-kanjonista vaan Afrikan alueelta. Kerrostuneet maalajit myös Afrikan alueella kertovat suuresta, koko maailmaa kohdanneesta tuhotulvasta. Kerroksista puuttuvat avaruuspölykertymät sekä meteoriitit. Niiden puute on eräs niistä todisteista, jotka osoittavat, että kerrokset ovat syntyneet hyvin lyhyen ajan sisällä. Kerrosten välissä ei ole eroosion jättämiä kulumisjälkiä. Kerroksien ikää ei voi millään mittareilla laskea. Sieltä löytyneet fossiilit puhuvat nopeasta hautautumisestaan veden ja maamassojen sisään.
 

Luonnosta löytyviä ikämittareita

" Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu." Jes. 24:19 ilmoittaa sen minkä voimme todeta tapahtuneen kautta aikojen. Luonnon ilmiöistä ja maisemien muuttumisesta onkin voitu arvioida ajan kulua. Luotettavat "luonnonmittarit" osoittavat hitaan mutta vakaan muutoksen, jonka muuttumisnopeutta voidaan seurata pitkien aikojen kuluessa.

Mainittu Jesajan lausuma kuvaa hyvin tilannetta Itä-Afrikan hautavajoamassa. Tämä ihmisen historian kannalta tärkeäksi koettu alue alkaa Turkin eteläisestä osasta ja ulottuu Israelin, Punaisen meren, Turkama- ja Viktoriajärvialueiden kautta aina Sambesijoelle asti. Vajoaman syvyys on paikoitellen yli 300 metriä. Tätä vyöhykettä on tutkittu ja kaiveltu alkuihmisen löytämisen toivossa. Kuuluisa luuranko nimeltä "Lucy" löydettiin Etiopian alueelta ja sen väitetään olevan n. 3 miljoonaa vuotta vanha naaraspuolinen hominidi. Vaikka myöhemmät selvitykset totesivatkin Lucyn olevan vain eri osista koottu apina, pitävät löytäjät kiinni ikäarviosta, joka perustuu maakerroksen laskettuun ikään. Martin Pickfordin lehdistölle joulukuussa 2000 esittelemä ihmisen reisiluu löytyi myös samalta vyöhykkeeltä Keniasta. Väitettiin, että luu on 6 miljoonaa vuotta vanha (katso tämän ikäarvioita sarjan kirjoitusta n:o 1). Ikäarvio perustui jälleen maakerroksen iän määrittelyyn.


Itä-Afrikan hautavajoamaan liittyvä vyöhyke on merkitty karttaan tummalla.
 

Miten nämä ikäarviot on saatu? Tähän kysymykseen antaa vastauksen maailmankuulu ihmisfossiilien metsästäjä Richard E. Leakey kirjassaan "Ihmisen Jäljillä" (1981): Hän kirjoittaa (lyhennettynä): "Yleensä voidaan vain hyvin karkeasti arvioida sedimenttien kertymisnopeus...mutta kunkin kerroksen syntyyn tarvittu aika riippuu monesta tekijästä, joita on mahdoton määrittää... Onneksi kerrostumasarjassa näkyy vulkaanisen tuhkan kerroksia, joiden avulla on mahdollista ajoittaa fossiilit. Nämä tuhkakerrokset eli tuffit kerrostuivat läheisten tulivuorten purkauksissa... Tulivuorenpurkauksen kuumuus ja paine saavat vulkaanisen tuhkan mineraaliaineksissa aikaan tiettyjä muutoksia ja eräänlainen "atomikello" alkaa käydä. Sen avulla tuffien ikä voidaan määrittää; menetelmä tunnetaan kalium/argon-määrityksenä." Kirjan mukaan näin ajoitetun kerroksen alla on sitä iäkkäämmät kerrostumat. Kun fossiili löytyy ikäarvioidun kerroksen alapuolelta, määritellään sen iäksi "atomikellon" ilmoittamaa lukuarvoa suurempi luku - näin syntyvät miljoonia vuosia vanhat ihmisen fossiilit.

Antaako tämä tuffien radioaktiivisuuden pitoisuuksia mittaava menetelmä niin luotettavia tietoja, että niiden perusteella voidaan ilmoittaa "varmat iät". Tähän saamme vastauksen tunnetun maaperän tutkijan tri Steven A. Austinin tutkimustuloksista.

Ikämittarit ja St. Helens

Steven Austin on tutkinut Amerikan luoteisosassa vuosina 1980-1986 tapahtuneen St.Helens -tulivuoren purkausta ja vuoren jatkotoimintaa sekä tapahtuman jälkiseurauksia. Tutkimukseen on kuulunut myös purkauksen aikana syntyneiden kerrosten ikämäärityksiä mainitulla kalium/argon-menetelmällä2. Tunnettu alan tutkimuslaitos, joka ei tiennyt mistä näytteet olivat, ilmoitti näytteille useita ikävaihtoehtoja, jotka vaihtelivat 350.000 vuodesta aina 2,8 miljoonaan vuoteen.

Syntyneet kerrokset olivat tutkimushetkellä 10-16 vuotta vanhoja.

Kuten aikaisemminkin olemme todenneet, radioaktiivisuuden (esim kalium/argon) mittauksia käytetään silloin, kun halutaan tulokseksi pitkiä aikajaksoja. Lyhyitä aikoja menetelmällä ei voida laskea lainkaan. Onko niillä kuitenkaan todellisuudessa mitään luotettavuusarvoa jos tutkijan oma maailmankatsomus edellyttää pitkiä aikoja ja kaiken kehittymistä miljoonien vuosien aikana? Onko kysymyksessä vain omien uskomusten vahvistaminen?

Suolainen ikämittari

Afrikan hautavajoaman alueella sijaitsee myös Kuollutmeri, joka on n. 75 km pitkä, 14-16 km leveä ja paikoin jopa 400 m syvä. Sen pinta on 394 m merenpinnan alapuolella. Tutkijat ovat määritelleet, että Kuollutmeri syntyi 3-6 miljoonaa vuotta sitten erkaantuessaan Punaisesta merestä.3 Tämä ikäarvio perustuu epävarmaan Kalium/Argon menetelmään.

Kuolleenmeren suolapitoisuutta on tutkittu paljon kuten myös Jordan-virran siihen vuosittain tuomaa suolamäärää. Kuolleestamerestä vesi vähenee vain haitumalla. Joen tuoma suola jää veteen ja jatkuvasti lisää sen suolapitoisuutta. Tällä hetkellä suolapitoisuus on noin 28-29%. Tämä aiheuttaa mm. sen, että ihminen kelluu veden pinnalla kuin korkki. Meri on nimensä mukaan kuollut, koska eläimistö ei niin suolaisessa vedessä voi elää.

Kansainvälinen hakuteos Encylopaedia Britannica ilmoitti v. 1973, että Kuolleessameressä suolan kokonaismäärä on n. 11.600.000 miljoonaa kiloa. Vuotuinen lisäys on 850.000 tonnia. Tutkijat ovat vuosittain kertyneen suolan perustella laskeneet sen, milloin Kuollutmeri syntyi. Kun otetaan huomioon se, että alussa suolan kertyminen on ollut nopeampaa, saadaan arvioksi n. 6000 vuotta. Kumpi arvio on oikein? Se minkä luonnosta tehdyt havainnot antavat (n. 6000 vuotta) vai se, minkä kehitysoppiin uskovat tukijat haluavat (3-6 miljoonaa vuotta)?

Valtamerien suolapitoisuus

Meriveden suolapitoisuus kasvaa hitaasti mutta varmasti. Tämä johtuu jokien kuljettamasta eroosion irrottamasta aineksesta, jossa on myös suola-aineita. Tutkijat ovat ottaneet laskennan lähtökohdaksi arvion, että merivedessä ei alkujaan ollut näitä aineita ja sen, että niiden kertymisvauhti on ollut sama kuin mitä se on nykyisin.

Yleisimmät kemikaalit vedessä ovat natrium ja kloori, jotka muodostavat käytössämme olevan ruokasuolan. Merien suolapitoisuus on tällä hetkellä keskimäärin 3,5%. Jokivedessä vastaava arvo on n. 0,085 %. Nykyisin tietokonein voidaan laskea suhteellisen tarkasti merissä olevan veden yhteismäärä. Jokien meriin tuoma vuotuinen vesimäärä on myös laskettu.4 Näitä arvoja käyttäen tutkijat ovat saaneet tuloksen: Jos maailma todella olisi kehitysopin mukaisesti 4,5 miljardia vuotta vanha, olisi merten suolamäärä n. 100 kertaa nykyistä suurempi. Merten tilalla olisi suolaista sakkaa.

Vuonna 1955 Science-lehti kertoi hai- ja sahakaloista, jotka molemmat ovat tunnetusti suolaisen veden kaloja. Niitä löydettiin lähes 200 m merenpintaa korkeammalla olevasta makeavetisestä vuoristojärvestä Uuden Guinean länsiosassa. Tämä on osoitus siitä, että järven syntyhetkellä - vedenpaisumuksen jälkeen - sinne jäi näitä nykyisin vain merissä tavattavia kaloja.5 Vesieläimillä tehdyt kokeet ovat osoittaneet sen, että merivedessä eläneet sopeutuvat paremmin elämään suolattomassa vedessä kuin makeassa vedessä eläneet joutuessaan suolaiseen veteen.6 Tämäkin osaltaan todistaa sen, että alunperin merien vesi on ollut vähäsuolaista.

 "Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton". Jes. 24:3-5


KP

Viitteet:
1) Suomen Kuvalehti, 15-16/2001.
2) Excess Argon within Mineral Concentrates from the New Dacite Lava Dome at Mount St. Helens Volcano/Steven A. Austin, 1996.
3) Johanson ja Edey 1981/187.
4) Sir Cyril S. Fox: Walter/NY, Philosophical Library, 1952.
5) Science, Vol 121, May 27, 1955.
6) Virginia S. Black/ The Physiology of Fishes, NY, Academic Press/1957.