Kehitysoppiin uskovat tutkijat olettavat, että hyönteiset elivät maapallolla 400 miljoonaa vuotta sitten lajirikkaina, mutta kohtasivat joukkotuhon 245 miljoonaa vuotta sitten. Ne (n. 35%) jotka selvisivät hengissä lisääntyivät runsaslukuisina 120 miljoonan vuoden ajan. Kun kasvit alkoivat kehittää itselleen kukkia 125 miljoonaa vuotta sitten, hyönteisten lajikehitys hidastui. Noin 85% sen aikaisista hyönteislajeista tavataan edelleen elossa ja niillä on tutkijoiden mukaan ikivanha oikeus maapalloon.1

Kehitysopin mukaan ihmiset ovat eläinten joukossa uusia tulokkaita. Väitetään, että puoliapinat ilmestyivät planeetallemme 50 miljoonaa vuotta sitten ja ihmisen heimoon luetut etelänapinat, - "joiden ikä on määritetty luotettavasti"- yli 4 miljoonaa vuotta sitten.2 Tutkija Martin Pickford väittää lisäksi, että hänen löytämänsä ihmisen esi-isän reisiluu on 6 miljoonaa vuotta vanha.3

Maailmankaikkeus ei ole vanha

Tämän väitteen tueksi löytyy runsaasti todisteita. Otamme aikakysymykseen liittyvistä väitteistä arkipäiväisen esimerkin: Kiinteistövälittäjä sai loppukeväällä toimeksiannon myydä omakotitalo, jonka omistaja oli ollut ulkomaankomennuksella jo 5 vuotta eikä tänä aikana kertaakaan käynyt talossaan. Välittäjän asiamies kävi selvittämässä talon kunnon ja lähetti seuraavan raportin: "Talo on ulkopäin kunnossa, ikkunat pestyinä. Talossa on juuri siivottu, sillä pölyä ei juuri ollut, takan hiillos oli vielä lämmin, maljakossa oli tuoreita kukkia ja ruokakaapissa oli leipiä, joiden "parasta ennen" päivämäärä ei vielä ollut ummessa. Pihalle oli tuotu talven aikana multakuorma, sen alla oli vielä jäätä ja lunta. Kompostissa oli viime syksyn lehtiä ja se oli hyvin hoidettu."

Oliko talossa käyty viimeksi 5 vuotta sitten, kuten omistaja väitti vai asiamiehen väitteen mukaan aivan äskettäin? Kumpaa kiinteistönvälittäjä uskoo? Luonnolliset todisteet puhuvat asiamiehen väitteiden puolesta. Näin myös on laita luonnossa olevien ajankulua ilmoittavien todisteiden laita. Ne puhuvat äskettäisistä tapahtumista - eivät miljoonista vuosista.

 Avaruuspölyn antama todistus

Avaruudessa esiintyy runsaasti ns. avaruuspölyä. Auringon sähkömagneettinen säteily sisältää nopeasti eteneviä fotoneja. Kun ne törmäävät avaruuspölyhiukkasiin, murentavat ne nämä hiukkaset pienempiin osiin ja samalla hidastavat niiden etenemisvauhtia. Kun liikeradaltaan hidastunut ja kooltaan pienentynyt avaruuspöly ohittaa auringon tai jonkin suuren taivaankappaleen, "imuroi" painovoimakenttä hiukkasen pois avaruudesta. Mitä suurempi taivaankappale on, sitä tehokkaampi "pölyimuri" se on. Tätä avaruuspölyn imurointi-ilmiötä kutsutaan nimellä "Poynting-Robertson Effect".4

Maan vetovoima imuroi avaruuspölyä

Maan ilmakehään avaruuspölyä kertyy n. 14 milj. tonnia joka vuosi5. Joukossa on myös ilmakehässä palaneiden meteoriittien palamisjäännös. Suurimmat meteoriitit putoavat maanpinnalle.

Avaruuspöly ja meteoriitit sisältävät pääasiassa rautaa ja nikkeliä (n. 2,5%) sekä kobolttia. Pöly ei jää ilmakehään vaan laskeutuu aikanaan maan pinnalle.

Jos maapallo olisi kehitysopin mukaisesti 4,5 miljardin vuoden ikäinen, pitäisi sen pinnalla olla n. 20 m paksu rauta/nikkelioksidikerros. Väitteen mukaan tuuli ja vesi ovat siirtäneet kertymät meriin. Miljoonien vuosien ajan maahan laskeutuneen avaruuspölyn ja meteoriittien tulisi olla sekä merten pohjasedimenteissä että kerrostuneiden kivilajien kerrostumissa. Sitä ei ole kummastakaan löytynyt.

Avaruudessa on runsaasti komeettoja ja avaruuspölyä jäljellä

Jos avaruus olisi tuhansia miljoonia vuosia vanha, pöly olisi aikoja sitten jo imuroitunut eri taivaankappaleiden vetovoimien vaikutuksesta eikä pölyä siellä enää esiintyisi.

Lyhyen eliniän komeetat ovat saman imurointi-ilmiön uhreina. Niiden pitkät kaasu- ja pölypyrstöt pienenevät joka kierroksella. Viime vuosisadan aikana todetiin useiden komeettojen tuhoutuneen auringon vetovoiman vaikutuksesta. Näitä lyhyen eliniän komeettoja on kuitenkin vielä runsaasti jäljellä. Tutkijat ovat arvioineet pyrstöjen pölykoostumuksen perusteella niiden iäksi alle 10.000 vuotta.6

Kuun pinnassa oleva avaruuspölykerros

Vuonna 1969 kuumatkaan valmistautuva Neil Armstrong kertoi, että kuuhun laskeutumisen vaikeimpia ongelmia on sen pinnalla oleva paksu pölykerros. Arvioitiin, että kuun pinnalle oli kertynyt 4,5 miljardin vuoden aikana 50 - 200 m:n kerros avaruuspölyä, joka tulisi haittaamaan laskeutumista ja kuussa kävelyä. Siksi alukseen rakennettiin ns. laajapohjaiset "akuankkajalat". Niiden toivottiin estävän aluksen uppoamista pölyn sisään.

Laskeutuessaan 20.7.1969 kuuhun, Neil Armstrong ja sadat miljoonat TV:n katselijat joutuivat toteamaan, että avaruuspölyä oli kuun pinnalla vain muutaman sentin verran - aivan kuten kehitysopin miljoonia vuosia vastustaneet tutkijat olivat ennustaneet. Pölyn määrän mukaan kuun iäksi arvioitiin alle 10.000 vuotta.

Marsin ja Jupiterin välillä on suuri pölyvyöhyke, jonka ei pitäisi olla siellä, jos avaruus olisi miljoonien vuosien ikäinen. 7

Muita avaruuden todisteita

Pienten taivaankappaleiden olisi täytynyt jäähtyä miljardien vuosien aikana. Kuitenkin esim. Jupiterin Io-kuussa on edelleen tulivuoritoimintaa. Pienen kokonsa vuoksi sen pitäisi olla kylmä möhkäle.8

Saturnukset renkaat muodostuvat eri muotoisista ja -kokoisista kappaleista. Ne eivät ole vielä painovoiman ja keskipakovoiman vaikutuksesta lopullisessa, pitkän iän vaatimassa järjestyksessä. Tutkijoiden mukaan tämä epävakaa tilanne johtuu renkaiden nuoresta iästä.

Aurinko pienenee

Auringon koon muutosta on tutkittu vuodesta 1836. Laskennallisesti on tultu siihen tulokseen, että läpimitan muutos on n. 16 km vuodessa. Viimeaikaiset tarkkuuteen pyrkivät mittaukset ovat varmistaneet, että auringon koko todella pienenee havaitulla tavalla9 . Tämä merkitsee että:

• 100.000 vuotta sitten aurinko olisi ollut kaksi kertaa suurempi kuin mitä se on nyt

• 210 miljoonaa vuotta sitten (35 miljoonaa vuotta hyönteisten kohtaaman joukkotuhon jälkeen) auringon reuna olisi kohdannut maapallon pinnan!!!

Kuun ja maan välinen etäisyys kasvaa

Kuussakäyntien aikana sinne pystytettiin heijastepeilejä maasta käsin suoritettavaa laser-etäisyysmittausta varten. Vuonna 1929 Harold Jeffries totesi, että jo v. 1754 suoritetut havainnot10 maan ja kuun välisen etäisyyden kasvamisesta pitivät paikkansa. Tämä ilmiö on seurausta vuoroveden aiheuttamasta kuun ja maan välisestä kitkasta.11 Heijastepeilien asentamisen jälkeen kuun ja maan etäisyyttä on voitu mitata senttimetrin tarkkuudella. Kun otetaan huomioon se, että etääntyminen hidastuu - on aikaisemmin ollut nopeampaa, jopa 20 m/vuosi - voidaan vuotuisen etäisyyden kasvun keskiarvoksi laskea n. 1,2 - 1,5 m.12 Laskelmien perusteella voidaan todeta, että n. 320 miljoonaa vuotta sitten kuu olisi ollut niin lähellä maata, että se olisi pirstoutunut kitkan vaikutuksesta pieniksi kappaleiksi.

Jos kehitysopin tuhannet miljoonat vuodet olisivat totta, kärventynyttä maata ympäröisi Saturnuksen renkaita muistuttava vyöhyke eikä meren eliöstölle tärkeää vuorovesi-ilmiötä enää esiintyisi. Laskelmien mukaan kuun ja maan yhteiselämä voisikin olla ajallisesti vain n. 7% siitä miksi se nykyisin kehitysuskon mukaisesti (4,5 miljardia vuotta) ilmoitetaan.

"Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä annat elämän niille kaikille, ja taivaan joukot kumartavat sinua". Neh. 9:6

Viitteet:
1) New Scientist/HS 18.9.93.
2) Juha Valste/Ihmisen kehitys 1991.
3) HS 5.6.2000.
4) Age of the Cosmos: ICR Technical Monograph, 9/1980.
5) Pettersson/Swedish Oceanographic Institute 1960.
6) Harold S. Slusher, A Young Universe/1975.
7) Dust Rings Our Solar System,Wichita Eagle and Beacon, 10/11, 1983.
8) Life/Eyes on Jupiter, Voyager 1979/NASA.
9) John A. Eddy/Arm A. Boornazian - Bulletin of the American Astronomical Society, Vol 11, No 2/1979.
10) Paleoecology of Beringia/NY. Academic Press 1982.
11) The earth: Its origin, history and physical constitution/U.K.: University Press 1929.
12) Ph.D. Donald B. DeYoung/6.1.1989 sekä Lunar Science: A Post-Apollo View/NY 1975.