Eri puolilla maailmaa käynnissä olevaan kehitysopin tieteellisyyteen liittyvään kiistaan saatiin todellinen uutispommi marraskuussa 1999. Kansainvälisesti laajalevikkinen lehti, National Geographic 1, julkaisi 10 sivuisen, värikkäästi kuvitetun artikkelin, jonka mukaan puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on vihdoin löytynyt.
National Geographic-lehden selkeät valokuvat ja taitavan taiteilijan maalaukset antavat otsikkotekstien kanssa uskottavan kuvan kauan etsityn puuttuvan renkaan olemassaolosta ja asian tieteellisyydestä vaikka itse tekstiä ei luekaan.
Muutamia kuukausia aikaisemmin tiedotusvälineet olivat täyttyneet julkilausumista ja artikkeleista, jotka koskivat Yhdysvaltojen eri osavaltioissa käynnissä olevia kehitysoppiin liittyviä opetusohjelmia. Kouluviranomaiset olivat vuosia kestäneiden kiistojen ja oikeusriitojen jälkeen pyytäneet asiantuntijoilta julkisesti päteviä todisteita oppikirjoissa oleville väittämille, joiden mukaan eläinlajit olisivat kehittyneet alkeellisista eliölajeista nykyiseksi lajistoksi (makroevoluutio). Päinvastaisia todisteita oli saatu sekä kokeellisesti (eläinjalostus) että fossiilikertymien kautta. Kaikilla on tiedossa se, että kehittymisen vaatimia välimuotoja ei ole koskaan löytynyt. Kehitysopin puolustajat eivät nytkään voineet osoittaa yhtään todistetta kehitystapahtumien tueksi. He kuitenkin vaativat, että heidän vakuutteluihinsa tulee uskoa, koska kehitysoppi on heidän mielestään yhtä totta kuin painovoima.
Uuden fossiililöydön taustaa
Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on jo vuosikymmenien ajan esitetty vahvana kehityksen todisteena harakan kokoista liskolintua (Archaeopteryx). Vaikka se vielä on mm. oppikirjoissa kehityksen esimerkkinä, se on tarkempien tutkimusten jälkeen kuitenkin todettu vain linnuksi muiden nykyisinkin elävien lintujen joukossa. Lintukiistan ollessa kuumana 1970-luvulla, lintuasiantuntijana pidetty John. H. Ostrom ilmoitti, että lintujen ja liskojen välimuoto oli maassa elänyt pieni ja ketterä petolisko, jolle oli kehittynyt eturaajojen tilalle kärpäslätkiä muistuttavat siiventyngät.
Niillä tämä pienikokoinen dinosaurus pyydysti hyönteisiä. Siipien kehittyessä miljoonien vuosien aikana, tämä saurus eräänä päivänä huomasi, että siivet ovat kehittyneet sopiviksi liitämiseen ja lentämiseen. Ja näin tämän uskomuksen mukaan syntyi luonnonvalinnan ja sattuman kautta liskolintu2 ja edelleen nykyiset lintumme. Koska mitään näyttöä ei tästä puuttuvasta renkaasta ollut, tämä kehitysidea hyväksyttiin oppikirjoihin ja tieteisteoksiin ns. tieteellisenä totuutena vain Ostromin auktoriteetin vuoksi. Eihän näin pätevä asiantuntija voisi olla väärässä. Kuitenkin jo vuonna 1983 Ostrom joutui julkisesti toteamaan, että kärpäslätkillä varustettu lisko oli vain hänen mielikuvituksensa tuote. Sen tarkoitus oli vain tukea kehitysopillista koulutusta ja vakuuttaa lukijat siitä, että kaikki on kehityksen tulosta. Merkittävää tässä on se, etteivät tutkijat vielä 1980-luvulla uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa tai tutkia sitä, voiko kehitysopin mukainen hidas muuttumisprosessi olla käytännössä edes mahdollista.
Ostromin mielikuvitusliskolintu ilmestyy Kiinasta
National Geographic-lehden marraskuun uutispommi tuli kuin tilauksesta tukemaan kehitysopin kannattajien ahdinkotilaa. Kehitysopin opettamiseen liittyvät kiistat tulisivat nyt saamaan uuden käänteen. Puuttuvan renkaan löytyminen tulisi edelleen takaamaan kehitysopin opettamisen tieteellisenä totuutena kaikissa kouluissa. Lähes 150 vuoden etsiminen ja uurastus vihdoin palkittaisiin. Lehden otsikot ovat suoraa puhetta: "Se on puuttuva rengas maaeläin dinosauruksen ja lentokykyisten lintujen välille. Alkeellisen linnun eturaajat ja dinosaurus-liskon häntä - tämä eläin, joka löydettiin Kiinasta, Liaoningin maakunnasta, on todellinen puuttuva rengas monimuotoiseen sarjaan, joka kytkee dinosaurukset lintuihin".
Artikkelin mukainen liskolinnun kehityksen välivaihe.
Liskolinnulle annettiin nimeksi löytöpaikan mukaan Archaeoraptor liaoningensis. Kiinasta fossiili salakuljetettiin Utahin Monticellon dinosaurusmuseoon, joka maksoi siitä yli 500.000 mk:n hinnan. Artikkeli ilmoittaa tieteellisenä tosiasiana, että: "Voimme nyt sanoa, että linnut ovat theropodeja (dinosauruksia) yhtä varmasti kuin sanomme, että ihmiset ovat nisäkkäitä." Lehti vaatii, että tieto puuttuvasta renkaasta on levitettävä kaikkialle, "kauppakassista museoiden näyttelyihin". Kuvat ja tiedot uudesta löydöstä tuodaan heti lehden omaan Washingtonissa sijaitsevaan tutkimusmatkailijoiden halliin, jossa sitä käy ihailemassa muutamassa kuukaudessa yli 100.000 uteliasta.
Liskon ja linnun välisellä puuttuvalla renkaalla oli linnun
yläosa mutta pyrstön tilalla oli liskon häntä.Uutispommista kehittyi suutari
Tiukasti pienessä piirissä pidetty liskolinnun todistusaineisto alkoi yllättävän nopeasti säröillä. Asiantuntijat huomasivat, että fossiilissa oli jotain outoa. Jotkut tiedotusvälineet, kuten USA Today, epäili julkisesti löydön aitoutta. Siksi museon oli annettava se puolueettomaan tutkintaan. Yllätys ei ollut suuri, kun todettiin, että fossiili oli taitavasti tehty väärennös. Liskolinnulla oli linnun yläosa ja liskon häntä. Molemmat olivat kuitenkin eri löytöjä. Ne oli pätevästi liitetty yhteen. National Geographic-lehti tunnusti väärennöksen maaliskuussa 2000 "Forum"-kirjeenvaihtopalstalla 90 sanan kirjeessä3, jonka kirjoitti Xu Xing, tutkija, joka alunperin oli vastuussa löydön alkuperästä.
Näin on aikaisemminkin käynyt. Kehitysoppia tukeva aineisto markkinoidaan valtavalla voimalla. Kun se paljastuu väärennökseksi, ei siitä kerrota lainkaan tai se tuodaan siten julki, että mahdollisimman harvat tämän kumotun tiedon havaitsevat. Näin valhe jää tavallisen kansalaisen keskuudessa elämään totuutena. Pääasia on saavutettu. Kehitysopin kannattajat ovat saaneet lisää voimaa ja vaikutusvaltaa - omalla tavallaan hankittuna. Historia toistaa tässäkin asiassa itseään.
Artikkelissa mainitun tutkijan korjausilmoitus oli lehdessä maaliskuussa 2000.
Ilmoituksen siitä, että liskolintu oli paljastunut väärennökseksi National Geographic-lehden toimitus sijoitti lukijapalstalle lyhyenä asianomaisen kirjeenä toimitukselle (rengastettuna).
Kehitysopin mukaan petos sallitaan mutta kiinnijoutumista ei
Kehitysopin mukaan lajien välisessä olemassaolon taistelussa sopivimman selviytyminen takaa enemmän jälkeläisiä ja samalla lajin menestymisen. Hengissäsäilymisen keinoihin kuuluvat mm. hämäämiset ja vastapuolen petkuttaminen. "Hengissä säilymiseksi kaikki keinot ovat sallittuja". Tämä perusajatus on ollut yhtenä johtavana teemana myös kehitysopin uskomusten levittämisessä. Siksi Darwinin jälkeinen historia on täynnä eritasoisia hämäyksiä ja suuren luokan petoksia. Tunnetuimpia niistä ovat:
- Haeckelin sikiökuviin liittyvät väärennökset vuodelta 1866, joilla hän yritti todistaa, että eri nisäkkäillä on sikiövaiheessa samat kehitysvaiheet (alkueläin-kala-lisko-nisäkäs). Kuvasarjoilla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä ja Haeckel tuomittiin väärennöksistään. Kuitenkin kuvasarjat ovat edelleen esim. Suomessa biologian oppikirjoissa todistamassa kehitysopin puolesta.
- Jaavan ihminen, jonka Dubois kokosi eri vuosien löydöistään v. 1892. Kun hän huomasi, että Haeckel oli houkutellut hänet petokseen, hän yritti elämänsä loppuajan todistaa, että kysymyksessä oli väärennös. Kehitysopin kannattajat eivät tätä enää hyväksyneet vaan pitävät Duboisin esitystä edelleen ihmisen kehityksestä todisteena.
- Kuuluisa apinaoikeudenkäynti (v. 1925) ja sen kehitysopin etenemiseen vaikuttanut lopputulos perustui Nebraskan apinaihmisen hampaaseen, jonka alkuperän takasi mm. tunnettu G. Elliot Smith. Tämä ihmisen ja apinan välisen puuttuvan renkaan hammas todettiin muutamia vuosia oikeuden käynnin jälkeen sian hampaaksi. Lisäksi pääsyytetty J.T. Scopes tunnusti, että oikeudenkäynti oli ennakolta sovittu näytös.
- V. 1912 löydettiin Piltdownin sorakuopasta apinaihmisen kallon osia. Niistä koostettu kallo toimi kehitysopin vahvana todisteena aina vuoteen 1953, jolloin se todettiin taitavaksi väärennökseksi.
- Peking-ihmisen kallo, joka 1920-luvulta asti on ollut ihmisen kehityksen todisteena, todettiin ruuaksi käytetyn apinan pääkopaksi. Tässä ja edellisessä löydössä ovat olleet samat "asiantuntijatahot" tekemässä työtään kehitysopin hyväksi.
- Teollisuusmelanismiksi kutsutut kehitysopin todisteet - koivumittariperhosten värin muuttuminen - on todettu siten lavastetuiksi, että ne todistavat halutulla tavalla kehitysopin puolesta. Kuvat ovat edelleen lähes kaikissa oppikirjoissa todisteena kehitysopin tieteellisyydestä.
- Lycy, alkuihminen, on nimensä mukaan etelän apina. Kuitenkin oppikirjoissa se esitetään ihmisen kehityksen välimuotona.
Kun otetaan vielä näiden esimerkkien lisäksi huomioon ne sadat eri kehyskertomukset, joilla todistellaan millaisten kehitysvaiheiden kautta eläin on muuttunut toiseksi - esimerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi - saadaan valtava määrä epätieteellistä aineistoa, jonka pätevyyteen kehitysoppi tukeutuu. Monet tutkijat ovat jo kyselleet kuinka paljon väärennöksiä ja petoksia sisältyykään niihin näytteisiin, joilla eri puolilla maailmaa todistellaan kehitysopin pätevyyttä ja tieteellisyyttä.
"Väärämielinen ei onnea löydä, ja kavalakielinen suistuu onnettomuuteen." Sananl. 17:20
KP
Lähteet:
1) National-Geographic vol. 196, No 5 November 1999
2) Evoluutio - Miten elämä kehittyy / OTAVA 1986
3) National Geographic / Maaliskuu 2000
