Kansainvälisesti tunnettu lakitieteen professori Phillip E. Johnson kiinnittää vakavaa huomiota siihen, miten kehitysopin kannattajat ovelasti käyttävät sanaa "evoluutio". Tämän käsitteen sisälle sovitetaan kaksi merkitykseltään erilaista asiakokonaisuutta siten, että darwinismin vastustajat saadaan ymmälle ja käsitteelle evoluutio aina se merkitys, joka tukee kehitysopin tavoitteita.
Hyvänä erimerkkinä tästä on koulukirjasta otettu virke: "Erilaisista perintötekijöistä johtuva perinnöllinen muuntelu tekee lajinkehityksen eli evoluution mahdolliseksi."1 Virkkeeseen sisältyy väite, että perintötekijöiden ansiosta tapahtuu evoluutiota eli kehitysopin mukaista lajin muuttumista toiseksi lajiksi. Perinnöllinen muuntelu on toiselta nimeltään mikro-evoluutio. Lajin kehittyminen toiseksi lajiksi on käsitteenä makro-evoluutio. Oikein käännettynä tämä aikaisempi virke kuulisi: "Erilaisista perintötekijöistä johtuva perinnöllinen muuntelu tekee lajin sisällä tapahtuvan vaihtelun mahdolliseksi." Perinnöllisen muuntelun ei ole koskaan todettu muuttavan lajia toiseksi.
Toisena esimerkkinä oppikirjan opastus: "Sadat miljoonat eliölajit ovat evoluution aikana eläneet vain tiettyinä geologisina kausina ja sitten hävinneet... Nykyinen monimuotoinen eliömaailma on syntynyt elollisessa luonnossa tapahtuneen kehityksen tuloksena. Evoluutiota tapahtuu jatkuvasti edelleenkin".2 "Edelleen tapahtuvalla evoluutiolla" tarkoitetaan kuitenkin nykyisin tapahtuvaa lajin sisäistä muuntelua, joka ei johda kehitysopin tarkoittamaan evoluutioon (makro-evoluutioon). Kehitysopin mukaan ovelimmat, röyhkeimmät ja voimakkaammat määrittelevät sen mikä milloinkin on "tarkoituksenmukainen totuus". Niin tässäkin tapauksessa.
Käsitteiden täsmennystä
Mikro-evoluutio on siis muuntelua lajin sisällä. Tähän asiaryhmään kuuluvat mm.: suvullisesta lisääntymisestä johtuva perinnöllinen muuntelu, ohjattu eläinjalostus, virheet sikiökehityksessä, perimään jääneet sairaudet (mutaatiot/sukusairaudet jne.).
Näillä kaikilla muutoksilla on taipumus heikentää perintöainesta. Yleisesti on voitu todeta, että perimä aina joiltain osin heikkenee siirryttäessä seuraavaan sukupolveen. Tätä on vaikea havaita silloin, kun olosuhteet paranevat ja esimerkiksi henkilökohtaiseen hygeniaan, ravintoon ja terveydenhuoltoon on tullut parannuksia. Yleensä hyväksymme ajatuksen: "pojasta polvi paranee". Tämä voi pitää joiltakin osin paikkansa johtuen edellämainituista vaikuttajista. Samaan aikaan kuitenkin yksilön sietoraja alenee, joka näkyy esim allergisuuksien lisääntymisenä ja elimistön eri osien heikkenemisenä. Nykyihmisen olisi todennäköisesti vaikea tulla toimeen niissä olosuhteissa, jotka vallitsivat joitakin tuhansia vuosia sitten.
Yksittäisen heimon geeniperimään jäänyt virhe aikaansaa lapsen kehitysvaiheessa rakennemuutoksia, jotka tulevat esiin kaksivarpaisuutena. Tämä ravunsaksioireyhtymä tunnetaan yksittäistapauksina eri puolilla maailmaa. Kuva on OTAVAn biologian oppikirjasta (Kurssit 1-2/1996) Kirjan mukaan kaksivarpaisuus on verraten yleinen eräiden Itä-Afrikan eristyneiden heimojen keskuudessa. Kysymyksessä on mikroevoluution piiriin kuuluva ilmiö.
Fossiilikerrostumia tutkimalla on voitu osoittaa, että kaikkien eliölajien perusmuodot ovat ilmestyneet kerroksiin ilman kehitysvaiheita. Eliöstö on alussa ollut huomattavasti kookkaampaa ja lajeja on ollut enemmän kuin nyt. Tämä tarkoittaa, että:
- suurin osa eläin- ja kasvilajeista on kuollut sukupuuttoon ja että
- perintöaines on vuosituhansien aikana heikentynyt.
Tämä pitää hyvin yhtä sen teorian kanssa, että DNA:n valtavan tietomäärän kopiointijärjestelmän ylivertaisuus ja tarkkuus sekä sen sisältämän äärettömän monipuolisen virheiden korjausmekanismin ansiosta perimä säilyy hyvin sukupolvelta toiselle. Luonnollisen kilpailun kautta lähinnä alkuperäistä oleva (virheetön) yksilö pääsee jatkamaan sukua. Näin luonto pyrkii ylläpitämään lajin elin- ja sopeutumiskykyä parhaana mahdollisena. Tieteellinen tosiasia on, että valinta luonnossa voidaan tehdä vain olemassa olevan aineiston kesken. Mutaatiot ja suvullinen lisääntyminen eivät voi tuoda lajin piiriin mitään informaatiolisäystä tai parannusta ylöspäin - kuten kehitysoppi väittää. Päin vastoin.
Esimerkkejä muuntelusta, joita käytetään evoluution (makro-evoluution) todisteena
Darwinin tärkeimpiä todisteina kehityksestä olivat mm. Galapagos-saarten peipot (sirkut), joiden nokan muoto oli vuosien myötä muuttunut. Sirkkujen kehitystä on nyt seurattu reilusti yli 100 vuotta. Tutkimuksin on todettu, että kuivina kausina niiden nokat paksunevat ja koko kasvaa. Kosteina kausina nokat palautuvat ennalleen, koska pehmeää syötävää on niin runsaasti, ettei kuivia siemeniä tarvitse käyttää. Tästä nokan koon palautumisesta ei koskaan puhuta mitään koska se kumoaa kehitysopin uskomukset. Ei kerrota myöskään siitä, että peipot ovat pysyneet peippoina. Niistä ei ole kehittynyt uusia lintulajeja.
Charles Darwinin kirjassa "Journal of Researches" on
kuvattu neljä eri sirk-kulajia. Niiden nokan kehitystä on
seurattu jo yli 100 vuotta. Muutokset ovat seuranneet
ympäristön olosuhteiden vaihteluja. Välillä nokat
suurenevat ja välillä palautuvat entiselleen. Sirkut ovat
pysyneet sirkkuina. Evoluutiota ei ole havaittu - vaikka eräs
tutkija havaitessaan linnun kuolevan, piti tätä todisteena evoluutiosta.Oppikirjoissa esitetään: "Teollisuusmelanismi esimerkkinä nopeasta evoluutiosta." Esimerkiksi otetaan kehitysopin tueksi tehty tutkimus Englannissa elävistä koivumittariperhosista. Lajin tummat yksilöt näkyivät vaaleita puunrunkoja vasten niin, että linnut löysivät ne ja söivät. Vaaleat säilyivät jatkamaan sukuaan. Kun puunrungot tummuivat ilmansaasteiden johdosta oli vaaleiden yksilöiden kohtalo joutua puunrungoilta lintujen saaliiksi ja vastaavasti tummat lisääntyivät.
Esimerkkikuva teollisuusmelanismista. Oppikirjan kuvitusta:
"Perhosten puiden runkoon sopiva väri suojaa niitä
lintujen saalistukselta"
Tiedelehti The Scientist 3 julkaisi alkuvuodesta -99 artikkelin, jossa paljastettiin, että kehitysopin tukemiseksi on jatkuvasti jouduttu tekemään lavastuksia. Koska mainitut koivumittariperhoset eivät luonnostaan lepää puunrungoilla (liikkuvat oksistossa) ja näin ollen eivät ole lintujen näkyvissä, tutkijat liimasivat niitä puunrungoille. Sitten he kuvasivat nämä perhoset, todisteeksi siitä, että vaalea perhonen näkyy paremmin tummaa puunrunkoa vasten ja tumma vastaavasti on suojavärinsä vuoksi turvassa. Kehitysopin teorioita tukemaan on usein rakennettu lavasteita ja väärennetty todisteita. Yllä mainittu esimerkki ei ole tässä mielessä uutinen. Oppikirjojen tekijät eivät kerro sitä, että perhoset pysyvät perhosina vaikka välillä väri muuttuukin. Käytetään vain sanontaa "evoluutio". Teollisuusmelanismi ei siis ole todiste lajin kehittymisestä toiseksi lajiksi (makro-evoluutio) vaan lajin sisällä tapahtuvasta muuntelusta (mikro-evoluutio).
Suunniteltu jalostustyö
Kehityksen todisteena Darwin käytti myös kotieläinten jalostusta. Väitettiin, että koska ihminen voi jalostaa samasta kantamuodosta erilaisia rotuja ja vastaavasti luonnon olosuhteet voivat muuttaa peippojen nokan muotoa, ei lajin kehittyminen satojen miljoonien vuosien aikana toiseksi lajiksi ole sattumalle ja luonnonvalinnalle mikään vaikea haaste.
Kehitysopin mukaan mikroevoluutio (perhosen värin muuttuminen toiseksi) todistaa makro-evoluution puolesta, eli lajin kehittymistä toiseksi lajiksi (esim. sorkkaeläimen kehittymistä valaaksi). Tämän vuoksi kehitysopin kannattajat eivät halua puhua kahdesta eri evoluutiosta. Molemmat kehitysopin mukaan todistavat samaa.
Koirarotuja on suunnitelmallisesti jalostettu tuhansien vuosien ajan.
Todisteita tästä on löytynyt argeologisten
löytöjen yhteydessä. Esimerkiksi nykyään
suosittu Afgaanin vinttikoira kuvataan Egyptiläisessä
papyruskäärössä, joka on ajoitettu vuosiin
4000-3000 eKr. Viereisessä kuvassa on kaksi eri rotuista
täysikasvuista koiraa. Niissä tulee hyvin esille
koirajalostuksen mahdollisuudet. Jalostuksessa koirat pysyvät
koirina. Uutta eläinlajia ei ole pystytty luomaan.
Kysymyksessä on mikroevoluution piiriin kuuluva muuntelu.
Tieteelliset tosiasiat osoittavat kuitenkin
vääjäämättä sen, että
eläinjalostuksessa - vaikka sitä on harjoitettu yli 4000
vuotta - ei ole onnistuttu luomaan uutta eläinlajia. Hevonen on
pysynyt hevosena ja koira koirana. Eläinjalostuksen tulokset
toimivat vahvana todisteena evoluutioajatusta vastaan. Vuosituhansien
aikana hankitun kokemuksen perusteella voida pitää varmana
asiana, että lajia ei voida kovienkaan ponnistelujen kautta
muuttaa toiseksi lajiksi. Eläinten jalostuksella (mikro-evoluutiolla),
ei näin ole mitään tekemistä makroevoluution
(lajin muuttumisen toiseksi lajiksi) kanssa.
"Totuuden huulet pysyvät iäti, mutta valheen kieli vain tuokion." Sananl. 12:19
KP
1) Lukion Biologia-kurssi 3/Muuntelu - WSOY-19993
2) Koulun Biologia/Kurssi 1-2/ Otava-1996
3) The Scientist, 24.03.99
4) Evoluution maailmankuva/P.E Johnson
