Kolme kertaa USA:n presidenttiehdokkaana ollut ja tunnetusti kristillisiä arvoja ajaneen William J. Bryanin yllätyksellinen kuolema v. 1925 heti mieliä kuohuttaneen, Tenneseen osavaltiossa käydyn ns. "Apinaoikedenkäynnin jälkeen, oli kansainvälinen uutinen ja herätti paljon kysymyksiä. Bryan oli valittu oikeudenkäynnin syyttäjäksi. Syytettynä oli opettaja J. T. Scopes, joka lainvastaisesti oli opettanut kehitysoppia. Hänen puolustajanaan toimi tunnettu rikosasiain tuntija A. C. Darrow.1

Todellisuudessa oikeudessa oli kysymys kehitysopin ja luomisopin välisestä kamppailusta - oikeudesta vaikuttaa kouluakäyviin nuoriin. Tapahtumaa oli valmisteltu jo pitkään, olihan kysymyksessä USA:n perustuslakiin liittyvät opetusoikeudet kaikissa yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa ja yliopistoissa. Siksi panokset olivat kovat. Kaikki mahdolliset keinot oli otettu käyttöön jo vuosia ennen oikeudenkäyntiä. Kansainväliset tiedotusvälineet olivat myös näkyvästi mukana.

Koulumaailman valtausyrityksen ensimmäinen näkyvä uhri oli syyttäjänä toiminut Bryan, joka oli houkuteltu syyttäjäksi mutta joutui syytetyksi, uskonsa kieltäjäksi ja nöyryytetyksi koko maailman silmissä. Kehitysopin kannattajat tiesivät voittaneensa ensimmäisen ottelun vaikka hävisivät oikeudenkäynnin.

Vuosikymmenien valmistelut

Yli 2500 vuotta vanha ateistinen uskomus - elämän itsestään syntyminen mudasta ja sen kehittyminen kasvista kalan kautta ihmiseksi - oli saanut uutta "tieteellistä" tukea Charles Darwinin kehitysteorian muodossa 1800-luvun puolivälissä. Itsevarmana teoriansa pätevyydestä Darwin ilmoitti, että mikäli fossiileista ei löydy tukea hänen teorialleen (välimuotoja eri lajien kehittymisestä), tulee se todeta virheelliseksi ja hylätä.2 1900-luvun alussa voitiin todeta, että kehitysoppiteoria ei ollut saanut tukea fossiililöytöjen kautta. Siksi oli saatava muita todisteita Raamatun luomisoppia vastaan.

Tätä varten valjastettiin suuri joukko tunnettuja tutkijoita ja tiedotusalan erikoismiehiä, joiden joukossa olivat mm. Grafton Elliot Smith ja Teilhard de Chardin. Molemmat todettiin myöhemmin tieteen suuriksi huijareiksi. Heidän tavoitteinaan oli saada ihmiset uskomaan apinamaiseen alkuperäänsä ja maapallon valtavan pitkään ikään. Molemmilla hyökättiin Raamatun ilmoitusta vastaan.

Maapallon ikä oli saatava uskottavan tuntuisesti äärettömän suureksi.

Maapallon iänmäärityksessä oli aikaisemmin ollut käytössä:

- 1700-luvulta "Stenon laki", jonka mukaan aikaisemmin maan painovoiman vaikutuksesta syntyneet maakerrokset olivat myöhemmin syntyneiden alla. Tämä maakerrosten paksuuteen perustuva mittaustapa edellytti, että ne olivat kasvaneet aikaan nähden suhteellisen tasaisesti ilman suuria maan pintaa muokkaavia tapahtumia.3 Koko maailmaa kohdannutta tulvaa ei teoria hyväksynyt. Maapallon iäksi arvioitiin silloin enintään n. 70.000 vuotta.

- V. 1815 englantilaisen William Smithin kehittämä "eläimistön peräkkäisyyden laki", joka perustui maakerroksista löytyneisiin fossiileihin.4 Tähän ideaan perustuen laadittiin ns. johtofosiilitaulukko, jossa kullekin valitulle fossiilille määriteltiin elinkausi maapallon kehityskaaressa. Ikäarviot vaihtelivat kymmenissä miljoonissa vuosissa. Nykyään johtofossiilitaulukko on laadittu ulottuvaksi aina 590 miljoonaan vuoteen.

- V. 1896 Henri Becquerel keksi radioaktiivisuuden ja tämän jälkeen löydettiin useita radioaktiivisia alkuaineita. Säteilyn voimakkuuden mittaamiseen kehitettiin erilaisia laitteita (mm. pietsosähkö/Curie-veljekset). Todettiin, että luonnossa esiintyvien radioaktiivisten isotooppien tunnettuja hajoamisnopeuksia voitiin teoriassa käyttää säteileviä ainesosia sisältävien aineiden, kuten kallioperän, iän määrittelyssä. Etuna vanhoihin arvioihin nähden mittauksilla oli se, että niillä voitiin laatia ikätaulukkoja aina tuhansiin miljooniin vuosiin asti. Vuonna 1899 J. Joly arvioi maapallon iäksi n. 90 miljoonaa vuotta, mutta jo 1921 Rayleigh ilmoitti iäksi yli 1000 miljoonaa vuotta.5 Kehitysopin kannalta tärkeä lisäetu oli se, että mittauksissa saatiin samalle materiaalille erilaisia, toisistaan suuresti poikkeavia arvoja. Näin esim. maaperän tutkijat saattoivat valita omaan uskomukseensa parhaiten soveltuvat ikäarviot.

Tenneseen "apinaoikeudenkäynnin" kannalta oli tärkeää:

- että maailman iäksi uusia mittausmenetelmiä käyttäen voitiin nyt ilmoittaa yli 1000 miljoonaa vuotta. Tämä tieteellisillä mittareilla saatu ikäarvio kumosi selvästi Raamatun ilmoituksen, jonka mukaan maailma olisi luotu 6 päivässä alle 10.000 vuotta sitten.

- että fosiilien ikätaulukko voitiin vahvistaa tieteellisin, radioaktiivisuuteen liittyvin mittauksin ja nämä mittaustulokset tuotiin eri tiedotusvälineiden kautta ihmisten uskottavaksi tieteellisinä totuuksina.

Ihmiset oli saatava uskomaan apina-alkuperäänsä

Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.

V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.

 V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.

V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.

V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.

V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.

Valmistelut olivat riittävät - valloitus voi alkaa

Luomisoppia ja USA:n perustuslakia puolustavien ryhmien yhdistämiseksi perustettiin v. 1919 yhdistys, joka sai nimekseen World Christian Fundamentals Association. Sen tarkoituksena oli vastustaa uudenaikaista raamatuntutkimusta, jonka lähtökohtana oli kumota Raamatun auktoriteetti ja hyväksyä kehitysopin pitkät aikajaksot. Toisena päätavoitteena oli vastustaa kehitysopin leviämistä ja estää sen tuleminen kouluihin oppiaineena. Luomisopin kannattajilla ei ollut taustavoiminaan lehdistöä eikä tiedeyhteisöjä, jotka olivat jo suurelta osin hyväksyneet Darwinin kehitysopilliset näkemykset.

Suurelle yleisölle oli jatkuvasti annettu tiedotusvälineiden kautta tietoja uusista alkuihmislöydöistä ja miljoonista kehitysvuosista. Lehdistö oli hyvin informoitu ja se tuki kehitysopin ideoita. Kehitysopin kannattajat olivat valmiit hyvin valmisteltuun koululaitoksen valtaukseen. Taistelukentäksi valittiin Tenneseen osavaltio ja ensimmäisiksi aseiksi Nebraskan apinaihmisen hammas sekä mittareiden ilmoittamat miljoonat vuodet.

Oikeudenkäynnistä tuli heti koko maailmaa kiinnostanut näytelmä. Syytetyn puolustusasianajaja, osaava ristikuulustelija ja väittelijä, muutti oikeudenkäynnin taitavasti siten, että syyttäjä joutui viimein ristikuulustelun uhriksi. Suuri voitto kehitysopin kannattajille oli heidän tieteelliseksi luokittelemansa todistusaineiston, Nebraska-apinaihmisen hampaan ja ikämittareiden antamien miljoonien vuosien, hyväksyminen oikeuskelpoisiksi. Mutta suurin voitto oli saada luomisopin tunnettu puolustaja ja syvällinen kristitty, nyt syyttäjänä toiminut William Bryan, lausumaan räikeässä ristikuulustelussa, että Raamatun ilmoittamat luomispäivät eivät ehkä tarkoittaneet nykyisiä vuorokausia vaan pitkiä aikajaksoja, jopa miljoonia vuosia. Hänen sydämensä ei kestänyt Raamatun vastaisen lausunnon tuomaa järkytystä ja sitä nöyryytystä, mitä oikeudenkäynti oli aiheuttanut. Muutamia päiviä oikeudenkäynnin jälkeen Bryan menehtyi.

Vaikka syytetty, kehitysoppia opettanut opettaja T. J. Scopes tuomittiin lain rikkomisesta, oli kehitysopin voitto selkeä. Usko kehitysopin tieteellisestä luonteesta sai uutta voimaa. Kehitysopin hyväksyminen koulujen tieteenopetukseen tuli eri USA:n osavaltioissa uudelleen tarkastelun kohteeksi ja ovet opetusohjelmien kautta nuorten opiskelijoiden aatemaailmaan avautuivat, nyt yhteiskunnan tuella.

Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:

V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6

Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7

V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.

V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.

V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8

Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.

Asiantuntijat tietävät

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.

Taistelu nuorten opiskelijoiden maailmankuvan rakentamisesta jatkuu Yhdysvalloissa. Viimeisin taistelu käytiin elokuussa 1999 Kansasin osavaltiossa. Siellä oppilautakunta päätti, että osavaltion koulujen tieteen opetusohjelmasta poistetaan käytännössä kaikki maininta kehitysopista. Myös viittaukset maailmankaikkeuden syntyyn alkuräjähdyksen (Big Bang) kautta poistetaan kouluopetuksesta. Miten tähän, kehitysopin kannalta turmiolliseen tulokseen on tultu, siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessa.

He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin. Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu, ne, jotka sanovat: "Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?" Ps. 12:3-5

1) Evolutio is not Scientiefic,
2) Lajien kehitys/C. Darwin,
3) Tieteen Maailma n:o 6,
4) Maailman kehitys/Tieteen Maailma,
5), 6), 7) ja 8) In the Minds of men/Ian T. Taylor