Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Tarina ja todistusaineisto
Tämä on kertomus siitä, miten uskomaton muuttuu uskottavaksi.

Tapahtuman päähenkilö on 12-vuotias poika, joka kävi tupakalla ulkorakennuksen takana. Hän heitti tupakannatsan vanhaan maalipurkkiin. Siellä se alkoi kyteä ja sai aikaan pienen tulipalon. Poika huomasi takapihalta nousevan savupatsaan. Sammuttaessaan palonalkua, hän tärveli puseronsa, poltti kulmakarvansa ja sai muutaman palorakkulan käteensä. Salatakseen tapahtuman, poika keräsi palaneet maalipurkit ja upotti ne läheiseen ojaan. Illalla äiti ja isä palasivat kaupungista kun sankarimme oli jo nukkumassa. Aamulla äiti huomasi palaneet kulmakarvat ja palorakkulat. Hän kysyi mitä oli tapahtunut. Poika ei halunnut kertoa asiaa äidilleen. Isä illalla puuttui asiaan ja tivasi selitystä (menneen tapahtuman historiaa). Poika hädissään valehteli, että tuntemattomat oliot olivat käyneet huvilalla ja tutkineet häntä. Avaruusaluksen lähdön yhteydessä olivat kulmakarvat palaneet ja käteen ilmestynyt palohaavoja (keksitty historia). Molemmat vanhemmat olivat ymmällä. Poika itsepintaisesti piti kiinni kertomuksestaan ja näytti palojälkiä (todistusaineisto muutetaan tukemaan keksittyä kertomusta). Isä kysyi, missä avaruusalus oli ollut. "Ulkorakennuksen takana": sanoi poika. Lähdettiin katsomaan. Siellä oli vielä jäljellä kitkerää palonhajua ja palon jälkiä. Tässä on selvästi aluksen jättämiä jälkiä, totesi isä ja tarkasteli maassa olevia pyöreitä jälkiä (aineiston tulkinta halutun uskomuksen mukaiseksi). Paikalle saapui naapurissa asuva kauppias, joka oli nähnyt pojan tupakoivan takapihalla (todellinen tieto tapahtumasta). Hän ei halunnut saattaa poikaa valheesta noloon tilanteeseen vaan pysyi vaiti (totuutta ei pidetä tärkeänä). Seuraavana päivänä asiasta sai tiedon paikallisen lehden toimittaja, joka tuli kameroineen paikalle. Hän kuvasi tarkoin maassa olevia pyöreitä jälkiä sekä pojan kärventyneet kasvot ja palorakkulat (sopivan todistusaineiston taltiointi).

Uutinen avaruusaluksesta levisi nopeasti. Muutaman päivän kuluttua valtakunnallisen lehden toimittaja soitti ja pyysi haastattelua (lehden omaa linjaa tukeva ja sen levikkiä lisäävä uutisaineisto). Uutinen ulkoavaruuden kävijöistä ja niiden jättämistä todisteista levisi koko valtakuntaan ja edelleen ns. tiedeuutisena ympäri maailman (vallitsevan ufouskon yleinen vahvistaminen). Paikallinen kauppias pysyi totuudesta vaiti, koska uutinen toi uteliaita asiakkaita paikkakunnalle ja kauppa kasvoi (oma etu menee totuuden edelle). Myöhemmin eräs "ufotutkija" löysi palaneet maalipurkit ojasta ja toimitti ne viranomaiselle, joka totesi, että maassa olleet jäljet olivatkin näiden purkkien pohjista (todisteet, jotka osoittivat tarinan avaruusaluksesta keksityksi). Hän teki purkkien löydöstä raportin, joka muiden tutkijoiden toimesta kuitenkin hyllytettiin eikä otettu viralliseen raporttiin mukaan. (yleistä uskomusta vastaan olevan todistusaineiston katoaminen). Löydettyjä, osittain palaneita purkkeja käytettiin päinvastoin todisteena siitä, että avaruusaluksen säteily oli ollut aikaisempia oletuksia voimakkaampaa (todistusaineiston irrottaminen asiayhteydestä). Kertomus hyväksyttyine todisteineen ja valokuvineen luetteloitiin virallisena tapahtumana tiedostoon, joka käsitteli ulkopuolisen älyn olemassaoloa. Vuosia myöhemmin tutkijat päättelivät valokuvien perusteella (hyväksytyn totuuden virallinen kirjaaminen), että pojan palojäljet aiheutuivat avaruusaluksen säteilystä. Maan pintaan jääneiden pyöreiden jälkien perusteella tutkijat päättelivät avaruusaluksen painon, muodon ja pintamateriaalin sekä sen nousunopeuden. Saatujen arvojen perusteella tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että aluksen lähin asemapaikka oli Mars-planeetta ja että aluksessa oli neljä oliota, joiden keskipituus oli noin 1,4 m. Tarkemmin asioita tutkittiin kansainvälisen avaruustutkimuslaitoksen toimesta monen kalliin tieteentekijän voimin. Tämä tieteellisellä raportilla vahvistettu historiallinen tieto ulkoavaruudessa olevien älyllisten olentojen vierailusta maassa otettiin mukaan myös oppikirjoihin (vallitsevaa järjestelmää tukevan uskon vahvistaminen). Näin varmistettiin, että virallinen totuus siirtyy seuraavalle sukupolvelle väären-tämättömänä eikä muunlaiset selitykset pääse horjuttamaan uskoa ulkopuolisen älyn olemassaoloon.

Tarinan koulukirjojen uutiskuvana käytetty piirros ja valokuva:
"Säteilyvaurioita avaruusaluksesta saaneen pojan kuvaus itse aluksesta. Aluksen jalakset jättivät maahan painautumia, joiden perusteella on tieteellisesti voitu määritellä aluksen koko ja siinä matkaa tekevien olentojen paino ja pituus."


Uskomus ja maailmankuva

Kun vallitsevaan maailmankuvaan sopiva uskomus sai riittävän suuret mittasuhteet tuli siitä virallinen totuus. Vaikka molemmat syylliset: tupakalla ollut poika ja todellisen tapahtuman todistajana ollut kauppias, olisivat myöhemmin kertoneet, mitä aikoinaan tapahtui ja että avaruusaluksen jalaksen jäljet olivat vain maalipurkkien jättämiä, ei heitä olisi enää uskottu. Miksi?
1) Koska tapahtuma oli sovitettu tukemaan vallitsevaa uskomusta avaruusolioihin ja ulkopuolisen älyn olemassaoloon.
2) Koska tapahtuman todisteet - valokuvat palaneista kulmakarvoista ja pyöreistä jäljistä maassa - oli saatu todistamaan, että poika oli saanut polttavaa avaruussäteilyä ja että avaruusoliot olivat käyneet aluksellaan takapihalla.
3) Avaruusalusteorian vastaisia todisteita ei hyväksytä todistusaineistoksi koska ne eivät vastaa yleisesti totuudeksi hyväksyttyjä uskomuksia ja koska ne kumoaisivat jo virallisesti hyväksytyt todisteet avaruusolioista. Viranomaiset, tiedemiehet ja tutkijat eivät voi olla väärässä.

Uskomuksista virallinen totuus

Edellä kerrottu tarina koostuu elementeistä, jotka ovat tuttuja niille, joka ovat seuranneet keskusteluja ja väittelyjä elämän synnystä ja maapallon varhaishistoriasta. Maaperälle, mineraaleille, maakerroksille, fossiileille, kaikille eläin- tai kasvilajeille, hautalöydöille sekä taivaankappaleille ja maailmankaikkeuden synnylle on kirjoitettuerilaisia mielikuvitukseen perustuvia historioita. Näiden tarinoiden mukaisia syntytapahtumia ei voida toistaa eikä uskomuksia niiden synnystä voida osoittaa kokein todeksi. Siksi ne eivät kuulu tieteellisen tutkimuksen alueelle.

Esimerkkinä kahdesta erilaisesta uskosta elämän ja kaiken olevaisen synnystä ovat:
- usko kaiken synnystä Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan luomistyönä.
- usko siihen, että kaikki on saanut alkunsa alkuräjähdyksessä ja sen jälkeen kehittynyt sattuman ja luonnonvalinnan avustuksella kehitysopin mukaan ilman älyllistä ohjausta.

Maailman synnyn ja sitä kohdanneiden mullistusten todistusaineisto on nähtävänä ympärillämme. Raamatun luomiskertomukseen uskovat ovat voineet avoimesti tutkia kaikkea ilman, että havaintoja ja löytöjä olisi täytynyt piilotella tai muutella totuuden vastaisiksi. Luonnonlait tukevat havaintoja. Tukena on myös tekijän oma ilmoitus siitä, miten maailma luotiin, sekä historialliset tiedot luomisen jälkeisistä kausista aina meidän päiviimme asti.

Kehitysoppiin uskovat joutuvat jatkuvasti muuttamaan teoriaansa tilanteiden vaihtuessa. Kukaan ei vielä ole löytänyt sellaista tieteellisesti pätevää todistetta, joka olisi varmistanut kehitysopin uskomukset todeksi. Tärkeintä kehitysopissa ei olekaan totuus vaan se, että siihen uskomalla voidaan poistaa Jumala ihmisten historiasta. Kehitysoppi vapauttaa siihen uskovat tekemään "hyvällä omallatunnolla" omia itsekkäitä valintoja vahvimman oikeudella ja keinoja kaihtamatta. Kehitysopin ehdoin on synnytetty se jumalaton maailmankuva, jota nyt lapsille opetetaan kouluissa ja kerrotaan, että se perustuu tieteellisesti tutkittuun totuuteen.

Kukkiva omenapuunoksa

Omenan historia

Raamatun mukaan Jumala loi kasvit:

"Ja Jumala sanoi: 'Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on.
'Ja tapahtui niin: maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä."(1 Moos 1:11-13)

Luomistyön tuloksena syntyi luonnon tasapainossa toimiva järjestelmä, jonka eliöstö ja kasvisto toimivat yhtenä kokonaisuutena.

Omenan pölytyksestä huolehtivat hyönteiset, joilla on sellaiset aistit, toimintamahdollisuudet ja toimintatavat, että ne pystyvät tehtävänsä suorittamaan. Omena vastaavasti ravitsee sekä pienhyönteiset että kypsien hedelmiensä kautta myös muita eläimiä, antaen auringosta keräämäänsä energiaa myös ihmisten käyttöön. Jos hyönteiset eivät pääse hoitamaan pölytystehtävää, jää omena ilman vuotuista satoa. Monimuotoinen ekojärjestelmä voi toimia vain siten, että siihen kuuluvat miljoonat eri eläin- ja kasvilajit tietävät tehtävänsä ja ovat toimintakykyisiä. Osittain kehittyneenä ei ekojärjestelmä toimi.

Kehitysopin uskomusten mukaan

kaikki kasvit ja eläimet ovat hitaan kehityksen tulosta. Sattumalta kuolleesta aineesta syntyneessä alkusolussa sattui monistusvirheitä, joiden ansiosta solun tietokanta kasvoi ja miljoonien vuosien kuluessa monipuolistui. Vahvimmat solut söivät heikompansa ja näin aina paremmat jäivät eloon lisääntymään ja monipuolistumaan. Jossain vaiheessa syntyi kasvien alkumuoto, joka saniaisvaiheiden jälkeen muodosti erilaisia lisääntymisvaihtoehtoja ja vihdoin myös omenan kantamuodon. Samaan aikaan sattumalta kehittyi muuta eliöstöä. Niille kehittyi sattuman ja mutaatioiden kautta aisteja ja liikkumiseen välttämättömiä jäseniä. Jossain vaiheessa ne huomasivat sattumalta värikkäiksi muuttuneet kasvien kukinnot ja tunsivat niiden sattumalta levittämän houkuttelevan tuoksun. Kehittyi omenakasvin ja hyönteisten yhteistyö osana ekojärjestelmää..

Pulman kehitysopille muodostaa se, että tutkijat eivät ole vielä löytäneet yhtään välimuotoa osoitukseksi miljoonien eri kasvi- ja eläinlajien kehityksestä. Tunnettu tosiasia on sekin, että oletetut kehitystapahtumat ovat mm. seuraavien luonnonlakien vastaisia: termodynamiikan II laki, laki elämän synnystä ja laki informaatiosta (tiedon itsestään lisääntyminen). Solun toimintaa säätelevä DNA-ohjelma ei hyväksy ulkoapäin tulevaa tiedon lisäystä, joka on kehitysajatukselle myös suuri pulma. Se, että yli 99% havaituista mutaatioista on haitallisia, eikä vielä yhtään yksilön kilpailukykyä parantavaa mutaatiota ole löydetty, ei saisi horjuttaa uskoa kehitysoppiin. Ei myöskään se, että luonnonvalinta ei paranna lajeja vaan valinta kohdistuu vain jo olemassa oleviin.

Kaikista ristiriidoista huolimatta halutaan antaa se kuva, että sattuma, mutaatiot ja luonnonvalinta ovat tehokkaita alkuvoimia, joilla on ollut kyky ja taito saada aikaan tämä kaunis maailma, jossa elämme. Fossiilit, kaikki elämisen jäljet ja luonnonilmiöt tulisi selittää siten, että ne tukevat evoluutiouskoa ja tämä usko tulisi siirtää kaikin mahdollisin keinoin seuraavallekin sukupolvelle.


KP