Ensiksi haluan lausua henkilökohtaisen uskontunnustukseni. Uskon eri Jumalaan kuin mihin ihmiset yleensä tänä päivänä uskovat - varsinkin mihin monet teologit uskovat. Uskon näet kristilliseen, kolmiyhteiseen Jumalaan, "joka on puhunut profeettain kautta", lainatakseni erinomaista Nikaian uskontunnustusta. Tämä Jumala ei ole sama kuin liberaaliteologian jumala.

Jumala ei ole kuollut Jumala, vaan elävä Jumala. Hän ei ole Jumala, joka olisi jättänyt maailman sen oman onnen ja sattumanvaraisen kehityksen varaan, vaan hän on Jumala, joka kaitselmuksellaan johdattaa luomansa maailman kulkua ja pitää sitä yllä. Sen lisäksi hän on Pyhän Henkensä kautta ilmoittanut itsensä ihmisille ja antanut Sanansa. Hän ei ole vaiennut, vaan hän on puhunut, vieläpä kirjoituttanut meille Sanansa siinä muodossa ja laajuudessa, kuin hänelle on hyväksi näkynyt. Pyhä Raamattu on tämä Jumalan sana. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, ja on sellaisena ainutlaatuinen:

- kaikissa asioissa ja joka sanassa paikkansapitävä ja erehtymätön sekä sellaisena luotettava uskon, opin ja elämän normi

- kirja Kristuksesta ja hänen toimittamastaan pelastuksesta

- lain ja evankeliumin saarna

- uskoon kutsuva, uskoa synnyttävä ja vahvistava

- sisältää kaikissa kirjoissaan kaikkialla yhden ja saman opin, yhden ja saman jumalakuvan, yhden ja saman pelastustien, yhden ja saman evankeliumin.

Raamatussa ei ole kahta eri luomiskertomusta, vaan 1 Moos. 1. luku kertoo luomisesta yleisesti ja ihmisestä luomakunnan kruununa ja Jumalan kuvana, kun taas 2. luku kertoo yksityiskohtaisesti ihmisen luomisen ja hänen asettamisensa Paratiisiin. Meille alkukertomukset eivät ole myyttisiä tarinoita, vaan totta. Niinpä uskon, että maailma peräti hämmästyy, kun se joutuu tuomiolle ja näkee vierellään Kainin ja muut epäuskoiset.

Uskon: Jumala ei muutu. Hän on kaikkivaltias, joka pystyi antamaan ja myös antoi meille Sanansa ilman virheitä ja erehdyksiä. Vapahtajamme sanoo: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

Haluan pysyä hänen sanassaan, omistaa siinä totuuden ja tuntea sen sekä olla Vapahtajan tarkoittamalla tavalla vapaa. Tähän samaan haluan kutsua myös teitä kaikkia.

Usko ei ole kuin kirja hyllyllä, jonka voi tarvittaessa ottaa ja panna takaisin. Usko on Pyhän Hengen lahja. Pyhä Henki toimii tehokkaasti ja voimallisesti Raamatun sanassa ja sen mukaisessa saarnassa. Tätä Pyhän Hengen toimintaa ihminen voi luontaisilla turmeltuneilla "kyvyillään" vastustaa. Siksi Raamattu sanoo: "Tänä päivänä, kun kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." (Hebr. 3:7-8).

Apologetiikka eli kristillisen opin ja uskon puolustaminen järkiperustein on hyödyllistä poistamaan ulkonaisia epäluuloja, mutta se ei saata ketään uskoon. Eivät kainilaisetkaan uskoneet, vaikka heillä oli Aadamin ja Eevan todistus siitä, mitä oli tapahtunut. Kun opimme Jumalan sanan nojalla tuntemaan kadotuksenalaisen tilamme ja Jumalan vihan syntiemme tähden sekä sitten lohdutukseksemme saamme kuulla evankeli umia, että Kristus on sovittanut Jumalan vihan ja että meillä on syntien anteeksisaaminen hänen nimessään, Pyhä Henki synnyttää meissä uskon. Hän liittää meidät elävään yhteyteen Jumalaan ja tekee meistä Sanan opetuslapsia. Sanomme: "Puhu, Herra, palvelijasi kuulee."

Näin haluan sanoa myös tänään, kun nyt menen varsinaiseen aiheeseeni.

1. Raamatun alkulukujen yleisestä merkityksestä

Heprean kielessä sana `alku' (reshiit) ei tarkoita jotakin mitätöntä, vähäpätöistä, vaan se on samaa kantaa kuin sana `pää' (rosh). Se on siis pääkohta, kaiken myöhemmän perusta, jota ilman jatkoakaan ei voi olla. Kun Vapahtajamme palautti yksiavioisuuden ja avioliiton kunniaan, hän vetosi alkuun. Hän sanoi ponnekkaasti: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa `loi heidät mieheksi ja naiseksi' (Matt. 19:4). Erokirjasta hän lausui: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut" (Matt. 19:8). Huomaamme hänen sanoistaan, mitenkä painava, ratkaiseva merkitys on alulla.

Niin myös Raamatun alkuluvut luovat perustan koko kristilliselle opille. Jos otat pois Raamatun alkuluvut, kristillisyytesi roikkuu ilmassa vailla perustusta.

2. Jumala-kuva

Jo Raamatun ensimmäinen luku esittää Jumalan kolmiyhteisenä. Jumala (Isä) luo taivaan ja maan, Jumalan Henki liikkuu vetten päällä, ja kun Jumala puhuu, Sanan kautta syntyy, mitä Jumala haluaa. Tämän Uusi testamentti lausuu näin: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on." (Joh. 1:1-3). Tämä ei ole apostoli Johanneksen henkilökohtainen tulkinta, vaan se, mitä hän lausuu, sisältyy jo kaikilta olennaisilta osiltaan Raamatun ensimmäiseen lukuun. Ja tämän niin kuin senkin, mitä Johannes sanoo enemmän kuin Raamatun ensi luvussa on, hän lausuu Pyhän Hengen johtamana.

Raamatun ensimmäinen luku tuo esille Jumalan kolmiykseyden myös toisella tavalla. Jakeissa 26 ja 27 on kirjoitettuna: "Ja Jumala sanoi: `Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat.' Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."

Ensiksikin tässä tulee esille Jumalan ykseys: "Jumala sanoi", "Jumala loi", "hän hänet loi". Verbi on yksikössä, samoin sana "hän" ilmaisee, että Jumala on yksi. Lisäksi Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa. Ihminen on luotu yhden Jumalan kuvaksi, ei monen jumalan.

Toiseksi tässä jakeessa 26 sanotaan: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme." Jumala ei käy neuvotteluja ihmisten tai enkelien kanssa siitä, mitä hän tekee (Jes. 40:13), vaan ihmisen luomispäätöksen ilmaisee se Jumala, joka edellä ilmoitetaan Isä-Jumalaksi, Sanaksi ja Hengeksi. Tämä selittää monikon käytön. Ja kuitenkaan ei ole kolmea Jumalaa, vaan yksi ainoa. Sanat "kuvaksemme", "kaltaiseksemme" jae 27 selittää: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi."

Jumala osoitti kaikkivaltansa ja mahtinsa luomalla maailman pelkällä sanalla tyhjästä. Samalla hän osoitti olevansa kaikkiviisas. Jumalan ei tarvitse tehdä jotakin jostakin sellaisesta, mikä on jo olemassa, vaan hän voi luoda tyhjästä, "kutsua olemattomat olemaan" (Room. 4:17, alkutekstin mukaan). Jumala ei tarvitse jotakin alkumateriaa tai alkuenergiaa, jonka räjähdyksestä maailma syntyisi, vaan luomisen merkitys on juuri siinä, että Jumala luo tyhjästä eli kutsuu "olemattomat olemaan".

Jumala katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja sanoi: "Katso, se oli sangen hyvä." (1 Moos. 1:31). Jumalan teot ovat hyviä. Hänen luomansa maailma oli kaikinpuolin hyvä, sopusointuinen, rauhan tyyssija. Jumala ei ole syypää pahaan eikä sen alkusyy.

Pahan syntyyn Jumala ei ole ilmoittanut meille muuta syytä, kuin erään enkeliruhtinaan kapinan, johon muitakin enkeleitä yhtyi, ja ihmisen suostumisen kiusaajan viettelykseen. Tämän tunnustaminen ja tähän selitykseen tyytyminen on uskon asia. Turmeltuneelle järjellemme se pysyy loukkauksena. Raamattu kieltää meitä tekemästä Jumalan kuvaa. Meidän on siis tyytyminen siihen, millaiseksi hän itse itsensä Sanassaan ilmoittaa. Jumala on vanhurskas Jumala. Hänessä ei ole vääryyttä eikä mitään epäpyhää tahi pahaa. Hän ei ole synnin alkusyy eikä sen mikään syy.

3. Jumalan kuva ihmisessä

Jumala loi siis ihmisen omaksi kuvakseen (1 Moos. 1:26-27). "Jumala on henki" (Joh. 4:24). Niin myös hänen kuvansa on hengellinen asia. Jumalan kuva ei perustunut ruumiillisuuteen, ei myöskään miehisyyteen eikä naisena olemiseen, vaan kuten Uusi testamentti selittää "totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen" ja oikeaan Jumalan tuntemukseen (Ef. 4:24; Kol. 3:10), siis todelliseen, häiriöttömään ja katkeamattomaan jumalayhteyteen. Ihminen heijasti kaikella olemuksellaan ja sisäisellä sielun elämällään kuten myös ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan sitä, millainen Jumala on. Hän oli pukeutunut totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Jumalan kuva merkitsee myös sitä, että ihminen on iankaikkisuusolento, sitä, että hänellä on kuolematon sielu. Hän ei ole vain maasta, vaan "Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen" (1 Moos. 2:7). Hänet luotiin eri tavalla ja erilaiseksi kuin eläimet. Vaikka ihminen on maasta, hänen ruumiinsakin on alun perin tarkoitettu sellaiseksi, joka ei palaa maahan. Ihminen on siis kokonaisena, sekä ruumiin että sielun puolesta, iankaikkisuusolento. Eläimet sen sijaan on luotu häviämään (2 Piet. 2:12).

Lankeemuksessa ihminen kadotti Jumalan kuvan. Se palautuu uudestiluomisessa eli uudestisyntymisessä.

4. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi

Jumala loi ensiksi miehen, Aadamin, ja sitten hänen kylkiluustaan hänelle vaimon, Eevan. Tällaisena, miehenä ja naisena, ihminen on laji, muista erottuva, sui generis, jonka Jumala siunasi: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet" (1 Moos. 1:28). Kumpikaan yksinään ei edusta koko lajia.

Sekä mies että vaimo olivat Jumalan kuva. "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät" (1 Moos. 1:27). Jumala ei luonut ihmisiä, jotka olisivat olleet miehen ja naisen välimuotoja, vaan he olivat terveitä. Aadam oli täydellinen mies, Eeva täydellinen nainen. Jumala ei myöskään siunannut ihmisiä harjoittamaan sukupuolielämää oman sukupuolensa kanssa, vaan sellainen on "luonnon vastaista" (Room. 1:26-27), vastoin "Jumalan tuntemista" ja "kelvottoman mielen" (Room. 1:28) hedelmää.

Jumala asetti Paratiisissa avioliiton, ei vain Aadamin ja Eevan välille, vaan pysyvänä säädöksenä koko ihmiskunnalle. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi" (1 Moos. 2:24). Vapahtaja vetoaa juuri tähän sanaan avioliiton pysyvyyden osoituksena (Matt. 19:5).

Avioliitossa on paitsi miehen ja vaimon erikoislaatuinen, läheinen keskinäinen suhde, toisiinsa sitoutuminen ja ykseys ("yksi liha"), myös järjestys. "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva" (1 Moos. 2:18). Jopa Paratiisissa Aadam olisi ollut ilman vaimoa yksinäinen eikä hänen olisi ollut hyvä olla. Niinpä Jumala vielä samana päivänä teki hänelle sopivan avun. Tämän järjestyksen kuvaa Uusi testamentti sanoilla: "Mies on vaimon pää." Sen on määrä toteutua miehen uhrautuvan rakkauden alla (Ef. 5:25) ja vaimon kunnioittaessa miestänsä (Ef. 5:33).

5. Saarnavirka

Jumala antoi Aadamille kiellon, ettei hän saanut syödä hyvän ja pahan tiedon puusta, joka oli keskellä Paratiisia (1 Moos. 2:17, 3:3). Tämä käsky ei ollut kirjoitettu suoraan sydämeen, vaan Jumala antoi sen ulkonaisen sanan kautta. Vasta tämän jälkeen Jumala loi Eevan, joka sai tiedon asiasta mieheltään. Aadamin asiana oli kertoa Jumalan käsky Eevalle ja jälkipolvillekin, jos niitä olisi Paratiisissa tullut. Opetusvirka eli saarnavirka on siis Paratiisista peräisin, ja se annettiin miehelle.

Tämän huomatessamme ymmärrämme paremmin, miksi Paavali opettaessaan saarnaviran kuuluvan miehelle sanoo: "Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva" (1 Tim. 2:13). Jumalan Aadamille suoraan ja Eevalle välillisesti antamasta sanasta kiusaaja irrotti ensimmäiset ihmiset ja kiinnitti heidän katseensa kiellettyyn hedelmään, ja he molemmat lankesivat.

Oli kuitenkin ero lankeemuksen tavassa. "Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä, ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa ja hänkin söi" (1 Moos. 3:6). Raamattu kuvaa vaimon elämyksellisyyttä ja tunteita, jotka johdattavat häntä. Hän antaa miehelleen sitä, mitä pitää hyvänä. Mies seuraa vaieten, kun pitäisi kohottaa Jumalan sana kiusausta vastaan, ja rikkoo. "Eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen" (1 Tim. 2:14). Sukupuolien erot ilmenevät lankeamisen tavassa, ja sillä on vaikutuksensa siihen, että Jumala on säätänyt saarnaviran miehelle, ei naiselle. Tätä miehen ja naisen eroa ei voida muuttaa, koska se perustuu luomisjärjestyksiin. Niihin kajoaminen on Luojan paikalle menemistä, hänen uhmaamistaan ja ylimielisyyttä, hybristä.

Sitä mukaa kun sitten ihmiskunta alkoi kasvaa, tuli tarpeelliseksi järjestää julkinen saarnavirka. Siitä 1 Moos. 4:26 lausuu [käytän paremmin alkukieltä vastaavaa vanhempaa Biblian käännöstä]: "Silloin ruvettiin saarnaamaan Herran nimestä."

6. Ihmisen lankeemus, pako Jumalasta, perisynti

Syntiinlankeemuksen välitön seuraus oli se, että ihminen pakeni pahan omantunnon vallassa Jumalaa. "Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan... Minä kuulin sinun askeleesi Paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olin alasti, ja sen tähden minä lymysin." (1 Moos. 3:8,10). Tällä pakomatkalla jokainen ihminen on yhä luonnostaan, ellei Jumala ole saattanut häntä uskoon. Se metsä, johon nykyajan ihminen pakenee, on toki sekametsä, erilaisten käsitysten viidakko, ilman Golgatan ristin puuta. On ateismia, juutalaisuutta, islamia, monijumalisuutta, teko-oppia höystettynä kristillisillä opinkappaleilla. Yksi ateismin muoto on evolutionismi, joka on kasvavassa voimassa, vaikka sen perusteet huojuvat ja romahtavat. Se on vaarallinen, koska se on uskonto, inttämä, joka ei kaipaa perusteita. Se on tarkoitettu korvaamaan kristillinen usko ja antamaan tilalle jotakin sellaista, minkä nykyaikainen, ns. sivistynyt ihminen voi omaksua.

Raamatun alkukertomukset kuvaavat perisynnin vaikutuksia: "Kun Jumala loi ihmisen, teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi... Kun Aadam oli sadan kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle poika, joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa, ja antoi hänelle nimen Seet... Niin oli Aadamin koko elinaika yhdeksänsataa kolmekymmentä vuotta; sitten hän kuoli." (1 Moos. 5:1,3,5). Seet ei ollut enää Jumalan kuva, vaan Aadamin kuva. Aadam kuoli, niin myös seuraavat sukupolvet. Myös hurskas Aabel kuoli eikä vain jumalaton Kain. "Ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja ... kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos. 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos. 8:21).

Tämä on paitsi alkulukujen myös koko muun Raamatun todistus ihmisen perisynnistä ja pahuudesta.

7. Ensimmäinen evankeliumi (protoevankeliumi)

Tätä pakenevaa, turmeltunutta, synteihinsä kuollutta ihmistä Jumala lähestyi huutamalla hänen omalletunnolleen: "Missä olet?" (1 Moos. 3:9). Edelleen Jumala sanallaan lähestyy ihmistä huutaen hänelle: "Missä olet?", jotta ihminen näkisi kadotuksenalaisen tilansa. Kristillisen kirkon tehtävä on nyt tämä huutaminen, omalletunnolle puhuminen, sen herättäminen toimintaan Jumalan edessä. Tämä ei ole vielä evankeliumia, eikä omantunnon herääminen ole vielä uskoa. Huuto: "Missä olet" on lakia, ja kun omatunto herää, se syyttää, ja ihminen tuntee Jumalan vihaa, kadotuksenalaisuutta ja omantunnon kauhuja. Ihmisellä on puolusteluja. Hän löytää syyllisiä. Silloin hän löysi "vaimon, jonka annoit", ja käärmeen, joka "petti minut". Nyt hän löytää toisia ihmisiä ja luonteen heikkoutta, kuitenkin silloin niin kuin nytkin ihmisen mielestä syyllinen viime kädessä on Jumala, mutta ei missään tapauksessa hän itse. Torjunta on voimakas, omaa syyllisyyttään hän ei halua myöntää. Tässä on synnintekijän psykologia: Muut ovat syyllisiä siihen, mitä itse olen tehnyt, en minä. Mutta Jumalan edessä selittelyt eivät auta. "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3.11). Synnin tosiasiaa ei voi kieltää, kun joutuu Jumalan puhutteluun. "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sentähden ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto" (Room. 3:19-20). Ja tähän on lääke vain Jumalalla. Se oli olemassa ensimmäisille ihmisille, se on olemassa meille.

Kiusaaja saa kuulla tuomionsa. "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; Hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä Häntä kantapäähän." (1 Moos. 3:15). Hepreassa sana "siemen" on feminiini, mutta sana "hän" on maskuliini, joka on suomeksi käännetty Kirkkoraamatussa (v. 1933) väärin sanalla "se". Tässä on ihana lupaus Vapahtajasta ja hänen voitostaan hänen kuolemansa kautta. Tälle lupaukselle perustuvat kaikki myöhemmät lupaukset Messiaasta, joita annettiin patriarkoille ja profeetoille. Ja Uusi testamentti kertoo sen täyttyneen Kristuksessa: "Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot" (1 Joh. 3:8).

Ensimmäinen evankeliumi puhuu vaimon siemenestä. Se viittaa Jeesuksen erikoislaatuiseen sikiämiseen ja neitseelliseen syntymään, jonka profeetta Jesaja ennusti ja jonka Uusi testamentti vahvistaa. Neitseellinen syntymä on olennainen osa Apostolista uskontunnustusta. Onhan se perustava osa sitä Kristuksen tekoa, jolla hän hankki voiton kiusaajasta tulemalla ihmiseksi kantamatta Aadamin synnillistä kuvaa.

Todistuksena rakkaudestaan Jumala teki eläimen nahasta Aadamille ja Eevalle puvut; vieläpä puki heidät niihin. Tämä oli varmasti samalla symbolinen teko. Jumala itse peitti ihmisen häpeän, niin kuin hän peittää meidän syntihäpeämme pukemalla meidät teurastetun Karitsan vanhurskauden pukuun. On myös ilmeistä, että Raamattu kertoo meille hyvin lyhyesti, vain yhteenvedon omaisesti sen, mitä kaikkea Jumala Paratiisissa puhui.

Ensimmäisen lupauksen voimasta ensimmäiset ihmiset lakkasivat pakenemasta Jumalaa ja alkoivat taas elää hänen yhteydessään, niin kuin näemme 4. luvusta, kun Eeva (1 Moos. 4:1) ja Aadam (1 Moos. 4:25) kiittävät Jumalaa saamistaan lapsista, millä asioilla on myös yhteys heidän Messias-uskoonsa.

Eeva olettaa jo Kainin olevan luvatun Messiaan. "Minä olen saanut miehen, Herran" (1 Moos. 4:1), hän lausuu. Näin kohta on alkukielen mukaan käännettävä, kuten sen käänsi uskonpuhdistaja Martti Luther, joka oli etevä heprean kielen tuntija. Biblian käännös seuraa Lutheria: "Minulla on mies, Herra."

Monet teologit eivät usko, että Eevalla olisi voinut olla Messias-usko, ja siksi he kääntävät toisin. Samalla he osoittavat, että heillä on erilainen Jumala kuin Lutherilla ja monilla muilla. Heidän Jumalansa ei ole elävä Jumala, joka on puhunut totuudellisesti ja joka on alusta lähtien luvannut Vapahtajan. Eevan Messias-odotus oli oikea; hän vain erehtyi ajasta ja henkilöstä - katkerasti. Kain ei ollut Messias, vaan murhamies.

Osoituksena Messiaan tulevasta voitosta, jolla hän hankki meille pääsyn synnin ja kuoleman vallasta, Jumala otti tykönsä Hanokin. Tässäkin suomalainen käännös hämärtää asiaa puhumalla "pois ottamisesta". Kyseinen verbi merkitsee aina "tykö ottamista". Käärmeen pään murskaaminen merkitsi voittoa kuolemasta, siis myös ruumiin ylösnousemusta. Se, minkä piti maaksi jälleen tuleman, täytyy kerran tulla esiin kuoleman kahleista vapaana.

8. Ajalliset rangaistukset

Usein uskovalla voi olla vaikeuksia ymmärtää sitä, että hän on hyvässä Jumalan turvassa Kristuksessa, vaikka ajalliset koettelemukset kohtaavatkin häntä. Niiden kohdatessa hän voi kysyä: Onko Jumala minut hylännyt? Jo ensimmäiset ihmiset saivat heti oppia, että synnin ajalliset seuraukset ja kiroukset seuraavat heitä koko elämänsä, vaikka he ovat saaneet syntinsä anteeksi. Näistä kuolema on ankarin: "Maaksi pitää sinun jälleen tuleman" (1 Moos. 3:19). Otsansa hiessä raataminen ja raskauden vaivat ovat tosiasia. Vaikka inhimillinen myötätunto, rakkaus, lepo yms. voivat ja saavat niitä lievittää, niitä pakoon ei kuitenkaan kukaan pääse. Ja vielä ihmisten oli lähdettävä pois Paratiisista.

Näillä rangaistuksilla oli kuitenkin ihmistä auttava ja suojaava merkitys. "Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" (1 Moos. 3:22). Jos näin olisi käynyt, jotakin peruuttamattoman kohtalokasta olisi tapahtunut. Siksi ihminen karkotettiin Paratiisista. Ajalliset rangaistukset kääntyvät uskovilla isälliseksi kuritukseksi. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut" (Room. 8:28).

9. Enkelit

Kun Jumala karkotti ihmisen Paratiisista, hän asetti kerubit "vartioitsemaan elämän puun tietä" (1 Moos. 4:24). Kerubit ovat enkeleitä, joiden tehtävänä on "varjostaa armoistuinta" (Hebr. 9:5). Kerubit toteuttavat Jumalan kaitselmusta Jumalan kansan hyväksi. Se toteutui Kristukseen asti siten, että vaikka hänen esi-isänsä olivat vainottuja ja vaikka välistä jopa koko Israelin kansa oli vaarassa hävitä, Hän kuitenkin syntyi Jumalan määräämänä aikana ja toteutti lunastustyönsä. Vieläpä koko maailman täytyi olemassaolollaan ja toimillaan sitä palvella; jopa Rooman maailmanvallan ja keisarin verotusta koskevan käskyn. Uuden testamentin aikana kerubit antavat Jumalan heidän välityksellään toimittamalla maailmanhallinnalla suojan evankeliumille ja uskoville, jopa julkisesti toimivalle oikein opettavalle kirkolle, niin etteivät viholliset voi hävittää evankeliumia eikä Kristuksen kirkkoa.

10. Suuri luopumus

Ennen vedenpaisumusta tapahtui suuri luopumus, niin kuin tapahtuu myös ennen maailmanloppua (Luuk. 18:8) ja joka edelsi myös antikristuksen eli paavikirkon esiinnousua (2 Tess. 2:3). Raamattu kuvaa Nooan ajan luopumuksen johtuneen siitä, että "Jumalan pojat" ottivat vaimoikseen "ihmisen tyttäriä" (1 Moos. 6:4). Koska enkelit eivät avioidu, "Jumalan pojat" eivät ole enkeleitä, vaikka joku on niinkin väittänyt. Yksinkertaisinta ja heprean mukaista on Martti Lutherin tapaan käsittää "Jumalan pojat" samalla tavoin kuin "Israelin pojat" (=israelilaiset) miespuolisiksi Jumalan lapsiksi ja "ihmisten tyttäret" epäuskoisen maailman naisiksi. Kokemus kaikkina aikoina kertoo siitä, mitenkä huono vaikutus voimakkailla epäuskoisilla naisilla saattaa olla uskoviin miehiin ja jälkipolveen. Mainituista "Jumalan poikien" ja ihmisten tyttärien avioliitoista syntyi "sankareita" (Luther: valtiaita) ja kerrotaan, että "maa oli täynnä väkivaltaa" (1 Moos. 6:13). Samantapaisen kehityksen olemme nähneet kristikunnassa mm. viime vuosikymmeninä.

11. Nooa ja vedenpaisumus

1 Moos. 6. luku kuvaa paitsi koko ihmiskunnan suurta syntiturmelusta myös sen valtaosan paatumusta, kun se ei ottanut vastaan Jumalan sanaa, vaan hylkäsi "vanhurskauden saarnaajan", Nooan, opetuksen. "Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä" (1 Moos. 6:9). Hänen oikea Jumala-suhteensa oli seurausta siitä, että hän "oli saanut armon Herran silmien edessä" (1 Moos. 6:8).

"Mutta maa turmeltui Jumalan edessä ja maa tuli täyteen väkivaltaa" (1 Moos. 6:11). Nooan erityinen parannussaarna kesti satakaksikymmentä vuotta (1 Moos. 6:3). Tänä aikana kuoli hurskaita patriarkkoja ja muita uskovia, mutta sitten kun vedenpaisumus tuli, vain seitsemän henkeä Nooan lisäksi lähti arkkiin ja pelastui tulevaan maailmaan.

Maailman lopun edellä ihmiset muistuttavat vedenpaisumusta edeltävää maailmaa paatumuksessaan ja väkivallassaan. Jeesus sanoo: "Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva." (Matt. 24:37-39) Apostoli Paavali lausuu: "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta." (2 Tim. 3:2-5)

Apostoli Pietari yhdistää Kristuksen helvettiin astumisen tuomion julistukseksi niille, jotka Nooan aikana eivät olleet kuuliaisia. Hän kirjoittaa:" Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta." (1 Piet. 3:18-20).

Samalla Pietari ottaa tästä faktisesta tapahtumasta vertauskuvan kasteen liittoon: "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena _ joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta _ (Luther: hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa) Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut." (1 Piet. 3:21-22).

Toisessakin kirjeessään Pietari viittaa vedenpaisumukseen sanoen: "Sillä tietensä he (pilkkaajat) eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään." (2 Piet. 3:5-7). Sama sana, mikä hukutti veteen ensimmäisen maailman, polttaa tämän toisen maailman tulella. Vedenpaisumuksella ja maailmanlopulla on siis kiinteä, erottamaton yhteys. Ja kun ihmiset eivät halua tietää tulevasta tuomiosta, he eivät halua tietää vedenpaisumuksestakaan, vaan ummistavat silmänsä kaikkialla olevalle luonnon todistusaineistolle.

12. Ihminen ja luonto

Kun Jumala loi ihmisen, hän samalla siunasi hänet ja antoi hänelle käskyn lisääntyä ja tehdä maa itselleen alamaiseksi. "Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: `Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.'" (1 Moos. 1:28) Tämän siunauksen alla yhä edelleen syntyy uusia sukupolvia ja ihminen voi hallita luomakuntaa, vaikka syntiinlankeemus toi siihen omat vaivansa ja puutteensa. Ihminen ei voi vapautua riippuvuudesta Luojaansa ja hänen alussa lausumaansa sanaan, vaikka ihminen niin uhmassaan luuleekin.

Ihminen asetettiin Paratiisiin. Jos ihminen ei olisi langennut, ihmiskunnan lisääntyessä Paratiisi olisi laajentunut ja lopulta käsittänyt koko maapallon.

Maailma ennen vedenpaisumusta oli vegetaristinen. "Ja Jumala sanoi: `Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi.' Ja tapahtui niin." (1 Moos. 1:29-30) Olosuhteet maapallolla olivat niin hyvät, että kasvisravinto riitti tyydyttämään tarpeet.

Tämä asiaintila muuttui vedenpaisumuksen jälkeen. Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: `Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.'" (1Moos.9:1-3) Lihaa, josta verta ei ollut laskettu pois, ei saanut syödä. Eläin, joka surmasi ihmisen, piti tappaa (1Moos.9:5-6).

Olosuhteet vedenpaisumuksen jälkeen heikkenivät. Myös ihmisen elinikä laski nopeasti. Suuria muutoksia oli tapahtunut. Tulihan sateenkaarikin vasta nyt näkyviin, ja se oli oleva liiton merkkinä siitä, ettei Jumala toista kertaa hävitä maapalloa tulvalla (1 Moos. 9:13).

Vaikka eläimiä ei käytetty ravinnoksi ennen vedenpaisumusta, niitä hoidettiin kotieläiminä ja teurastettiin. Jumala itse teki jo Paratiisissa eläimen nahasta puvut ihmisille (1 Moos. 3:21). Aabel, lampuri, (1 Moos. 4:2,4) ja Nooa (1 Moos. 8:20-21) uhrasivat Herralle otollisia uhreja. Lampaanhoidosta saatiin vaatetukseen villaa ja turkista sekä rasvoja uhreihin, ehkä myös valaistukseen ja muihin tarkoituksiin. Öljyä, kivihiiltä ja maakaasua ei vielä silloin ollut luonnossa. Ne ovat vedenpaisumuksen seurausta ja peräisin eloperäisestä maailmasta. Vedenpaisumusta edeltävä maailma on energian lähteenä nykyiselle maailmalle.

Lopuksi

Millainen Raamattu olisi ilman sen alkulukuja ja niiden sisältämää perustavaa kristillisen opin ainesta? Se olisi kuin rakennus ilman perustusta.

Jos Raamatun alkulukujen opetus Jumalasta kaikkivaltiaana Luojana ja kolmiyhteisenä Jumalana otetaan pois, päädytään evolutionistiseen Jumala-kuvaan, jonka muodostumisessa ihmisellä on ratkaiseva merkitys. Silloin meillä ei ole Jumalaa, joka on puhunut ja itse ilmoittanut itsensä.

Jos Raamatun alkulukujen opetus ihmisen lankeemuksesta, Jumalan kuvan menettämisestä ja perisynnistä poistetaan, ei ole perustetta Uuden testamentin sanomalle Kristuksesta perkeleen tekojen tyhjäksi tekijänä. Uusi testamentti olisi kuin ilmassa leijaileva irrallinen höyhen.

Jos ensimmäinen evankeliumi (1 Moos. 3:15) tosiasiallisena Kristusta koskevana ennustuksena kielletään, putoaa samalla pohja kaikilta muiltakin Vanhan tetsamentin Messias-ennustuksilta, Messias-odotukselta (ks. esim. Matt. 2:2,4; Mark. 8:29; Luuk. 2:25; Joh. 4:25; 7:41-42) ja Kristus-uskolta, siltä uskolta, joka näkee hänet Kirjoitusten täyttäjänä ja niiden ennustamana syntisten Vapahtajana.

Säilyttäessämme Raamatun alkulukujen opetukset pysymme kristillisellä pohjalla. Jos taas hylkäämme ne, teemme ihmisperäisen kuvan Jumalasta ja syyllistymme epäjumalanpalveluun. Näin suuresta asiasta on kysymys.

Erilaiset maailman syntyyn ja vedenpaisumukseen liittyvät tarustot ja käsitykset omaa Kalevalaamme myöten ovat todisteita siitä, mitenkä oikeasta uskosta vieraantunut maailma oli eri tahoilla muovannut itselleen mieluisaksi Jumalan ilmoituksen, tehnyt omat filosofiset rakennelmansa ja luopunut Jumalan Sanasta.

Vapahtajamme lausuu: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:31-32). Kristuksen lunastama armolapsi, pysy vapaana äläkä anna sitoa itseäsi orjuuden kahleisiin.