Syksyllä 1992 Suomessa ilmestyneessä kirjassa "Elämän perusteet"
selostetaan elämän perusraaka-aineiden kemiallinen synty salamoinnin ja
sattuman tuloksena. Tekstissä tuodaan tieteellisenä tosiasiana 1950-luvulla
Millerin tekemät kokeet, joissa hän sai
aikaan metaanin, vesihöyryn, ammoniakin ja typen seoksena syntymään
sähköpurkausten avulla joitakin aminohappoja.
Niiden sanottiin olevan todistettavasti elävien solujen rakenneaineita. Näin
oli heidän mielestään todistettu, että
elämä on syntynyt itsestään n. 4.000
miljoonaa vuotta ennen aikamme alkua. Sama
väite itsestäänsyntymisestä esitettiin
jo 2500 vuotta sitten mm. Aristoteleen ajatuksena.
Mitä jätettiin kertomatta?
Kokeessa syntyneet aminohapot olivat muodoiltaan sellaisia, etteivät
ne voisi sopia elävän solun
raaka-aineiksi. Solun rakenne vaatii vain ns.
optisesti puhtaita aminohappoja. Muut muodot eivät kelpaa. Näitä puhtaita happoja
olisi oltava 20 erilaista. Lisäksi yleisesti
on tiedossa, että niissä olosuhteissa,
joissa näitä perusraaka-aineita sanotaan
syntyneen, eivät elävän solun
aminohapot olisi voineet säilyä. Ne olisivat
joko liuenneet veteen tai kuumuudessa muuttuneet sopimattomiksi - kuten
kananmunan valkuainen kun sitä keitetään.
Tämä lyhyt esimerkki kertoo
siitä sanomattomasta röyhkeydestä tai
sokeasta uskosta kehitysoppiin, jota ns. darwinilaiset filosofit osoittavat
levittäessään oppejaan tieteen nimessä.
Voiko luonnonvalinta toimia jo ennen elämän olemassaoloa?
Näin kehitysopin kannattajat uskovat. Heidän mielestään sattuma
ja luonnonvalinta valikoivat alkuliemeen salamoinnin ansiosta syntyneet
aminohapot ja muut solun raaka-aineet siten, että niistä aikojen kuluessa syntyi
hyvin monimutkainen rakenne. Tämä rakenne, siinä olevien aineiden
ominaisuuksien ansiosta ohjelmoi itsensä siten,
että se saattoi monistaa itseään ja alkoi elää.
Tämä ajatuskulku tarkoittaa sitä,
että elottomassa aineessa olisi itsessään sellaisia ominaisuuksia, joita käyttäen
se itse saisi aikaan ohjelman monimutkaisen solun syntyyn, lisääntymiseen
ja kehittymiseen. Jälleen olemme samassa väitteessä, joka esitettiin jo n. 600
vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Historia toistaa itseään.
Kun luonnonvalintaa eli eloonjäämisoppia sovelletaan aikaan ennen
elämän olemassaoloa - siis elottoman materiaalin ominaisuudeksi -
tarkoittaa tämä sitä, että luonnonvalinta on
jumalallinen alkuvoima. Iso kivenjärkäle
murentaa näin rinnallaan olevat pienet kivet vain olemassaolonsa voimalla,
sisäisellä ominaisuudellaan.
|
Todelliset tiedemiehet eivät hyväksy elämän itsestäänsyntymää
eivätkä kehitysoppia eliöstön aikaansaajana.
He tietävät, että yksinkertaisinkin elävä
solu on rakennettu niin valikoiduista raaka-aineista, että vain elävä solu itse
pystyy niitä tuottamaan. Samoin he tietävät,
että solun rakenne on niin monimutkainen, ettei se voi muodostua koskaan
sattumalta ilman tarkkaa ohjelmaa. Vielä he tietävät sen, että jokainen elävä solu
sisältää DNA-ohjelman, joka ohjaa
solun kaikkea toimintaa _ lisääntymistä,
aineenvaihduntaa, energian käyttöä ja
erikoistumista sekä puolustautumista vieraita aineita vastaan.
Vastoin luonnonlakeja
Miksi pidetään kiinni kehitysopista, vaikka tiedetään, että se on vain
tuhansia vuosia vanha myytti eli uskomus vailla tieteellistä pohjaa ja lisäksi
tunnettujen luonnonlakien vastainen?
Vastauksen antavat itse kehitysopin kannattajat. He pelkäävät, että jos
tiede hylkää kehitysoppiteorian on sen
hyväksyttävä Jumalan olemassaolo. He
haluavat, että nykytiede hylkää
Jumalan osuuden materiaalin ja elämän
luojana ja ylläpitäjänä. Tämän saman
Jumalan vastaisen näkemyksen kohtasi mm. apostoli Paavali, kun hän väitteli
kehitysopin kannattajien kanssa Ateenassa.
"Sinä, meidän Herramme ja
meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman,
sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun
tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut."
Ilm. 4:11.
KP
|