Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Miksi nuorille opetetaan kehitysoppia tieteellisenä totuutena?

Maapallomme ja sen eliöstön historiaa tutkivien tiedemiesten keskuudesta on joskus tihkunut tietoja niistä huolenaiheista, joita myös he tuntevat nuoria kohtaan. Tämä tuli esille mm. 1980-luvulla Amerikan luonnonhistoriallisessa museossa ja eri yliopistoissa pidetyillä luennoilla, joita veti johtava evoluution tutkija Colin Patterson. Hän kysyi useilta maapallomme kehitystä tutkivilta asiantuntijaryhmiltä, tiesikö joku luentoihin osallistujista jonkin tosiasian, joka tukisi tieteellisellä varmuudella evoluutioteoriaa.Vastaus oli aina sama, hiljaisuus. Vihdoin eräässä ryhmässä, pitkän hiljaisuuden jälkeen, muuan osallistuja nousi ja sanoi: "Tiedän yhden asian - evoluutiota ei pitäisi opettaa lukioissa."

Miksi nämä asiantuntijat, jotka saavat hyvän toimeentulon evoluution tutkimisesta, ja jotka ammattinsa puolesta ylläpitävät ko. "uskontoa", ovat huolissaan siitä, että kehitysoppia opetetaan nuorille kouluissa?

He ovat sekä nähneet että kokeneet sen, miten evoluutiouskonnon läpitunkemat ihmiset suhtautuvat ympäristöönsä ja millaiselle perustalle nämä rakentavat sekä omaa että muiden tulevaisuutta.

Mitä kouluissa opetetaan evoluutiosta?

Meillä Suomessa oppikirjat ja opetussuunnitelmat ovat kaikissa kouluissa lähes samat. Siksi esim. lukion biologian oppikirja antaa selkeän läpileikkauksen tavasta, jolla kehitysoppia opetetaan tieteellisenä ja tutkittuna totuutena. Oppikirjojen tiedon omaksuminen testataan kokein ja koulun päätteeksi yo-kirjoituksissa. Jos vastaukset ovat kirjoissa annettujen oppien vastaiset, oppilas ei läpäise ko. oppijaksoa. Näin taataan, että jokainen nuori on läpikäynyt evoluutiouskonnon aivopesun, mutta luulee omaksuneensa tieteellisesti pätevää tietoa.

Otamme muutaman esimerkin tavasta, jolla evoluutioajatusta viedään oppikirjoissa "tieteen kaapuun puettuna" oppilaille. Esimerkit ovat Uuden lukion Biologia 2:sta, WSOY 1982, joka keskittyy perinnöllisyyteen ja evoluutioon. Yhteenvetona kehitysopille kirja antaa seuraavan loppulausunnon:

"Itse evoluutioajatuksesta ei tieteen piirissä enää kiistellä. Se antaa johdonmukaisen, järkiperäisen selityksen lukemattomille biologian eri alueilla havaituille tosiseikoille; toisaalta ei ole tehty sellaisia havaintoja, jotka asettaisivat sen kyseenalaiseksi tai edellyttäisivät jotakin muuta selitystä. Todisteet siitä, että nykyinen eliökunta on kehittynyt hyvin yksinkertaisista elämänmuodoista vuosimiljoonien kuluessa, ovat osoittautuneet luonnontieteellisesti kumoamattomiksi."

Tämä lausunto on kuitenkin mitä suurinta huiputusta. Maaperän tutkijat eivät ole 150 vuoden aikana löytäneet yhtään todistetta siitä, että lajit olisivat hitaan kehityksen tulosta. Fossiiliaineisto päinvastoin todistaa kehitysoppia vastaan. Lajit ovat vähentyneet ja menettäneet elinvoimaansa - eivät runsastuneet ja kehittyneet. Nykytiede ei hyväksy kehitysoppia tieteellisenä totuutena - vain yhtenä uskomuksena toisten uskomusten joukossa.

Kirjan tarkoitus kuitenkin on pakottaa opiskelija uskomaan kirjan sanoma. Siksi valhe tuodaan taitavasti perustiedon sivussa - kuin tutkittuna tietona. Mutta väärä tieto voi olla vaarallista. Tästä hyvänä esimerkkinä kirjan aihe evoluution tärkeimmän voimavaran mutaation ja sattuman merkityksestä ja välttämättömyydestä: "Mutta DNA:n (eliön perimän = kehitysohjelman) on täytettävä toinenkin vaatimus, mahdollisuus muutokseen, mutaatioon. Ellei näin olisi, kaikki eliöt olisivat samanlaisia kuin ensimmäiset eikä evoluutiota, eliöiden vähittäistä kehittymistä tapahtuisi."

kuva

Usko mutaatioon

Kun nuorelle opiskelijalle annetaan kuva siitä, että mutaatiot ovat välttämättömiä elämän kehittymiselle, annetaan myös aihe hyväksyä luonnollisena asiana kaikki se toiminta, joka johtaa mutaatioihin. Kun tätä ajatusta tuetaan vielä kaaviopiirroksella, jossa mutaa-tioiden yhtenä tuloksena on "elinkykyä lisäävät mutaatiot", saadaan aikaan kehä, jossa mikä tahansa mutaatioita lisäävä ympäristöön kohdistuva toiminta on sallittua. Yllä olevan kaaviopiirroksen alhaalla vasemmalla oleva laatikko on väriltään vihreä. Laatikossa on teksti "elinkykyä lisäävät mutaatiot". Samassa yhteydessä oppikirjassa tuodaan esille tekijöitä, jotka nopeuttavat kehitystä = lisäävät mutaatioita. Näiksi tekijöiksi tekstissä mainitaan mm.: ionisoivat säteilyt, kemialliset aineet, jotka reagoivat DNA:n kanssa kuten taistelukaasut ja kemian teollisuuden tuottamat erilaiset yhdisteet jne. Mihin johtaa tämän tapainen todistelu mutaatioiden eliökunnan kehitystä nopeuttavasta merkityksestä?

V. 1945 Hiroshiman ja Nagasakin atomipommiräjähdyksistä eloonjääneet saivat suuren määrän mutaatioita aiheuttavaa ionisoivaa säteilyä sukurauhasiinsa. Näitä säteilyuhreja ja heidän jälkeläisiään (yli 31.000 lasta) on seurattu jatkuvin tutkimuksin ja todettu, että kromosomistossa näkyviä mutaatioita ei ole tavattu normaalia enempää.

Miksi oppilaille ei kerrota totuutta DNA:n omista virheenkorjausmenetelmistä, jotka takaavat sen, että perimä siirtyy muuttumattomana sukupolvesta toiseen eheänä? Miksi ei kerrota, että ne miljoonat eläin- ja kasvilajit, jotka vielä ovat olemassa, ovat osa herkkää ekojärjestelmää, joka toimii yhtenäisenä toisistaan riippuvaisina ja toisiaan tukien? Miksi ei kerrota, että kehitysoppiuskonnon vaatimaa "tuhoa tai tuhoudu -asetelmaa" ei luonnossa esiinny?

Kehitysoppi vaatii toimiakseen uhreja. Voittajalla on tulevaisuus. Heikot on hävitettävä, jotta elintilaa jää seuraavalle kehitysvaiheelle. Tämä on julma uskonto. Ensimmäiset uhrit ovat ne, jotka uskovat tämän opin ja toimivat sen mukaan. Mutta onko oikein, että heti nuoresta pitäen valtiovallan tuella koko koululaitos panostaa tämän uskonnon pakkosyöttöön?

Mitä voidaan tulevalta sukupolvelta odottaa? Katsokaamme ympärillemme. Mitä kaikkea tapahtuu juuri nyt! Yli 30 vuoden aikana biologia -nimikkeen alla suoritettu kehitysopin pakkosyöttö meidänkin kouluissamme tuottaa tulosta. Ennen tätä pakkosyöttökautta syntynyttä sukupolvea pelottaa. Ehkä ymmärrämme nyt paremmin niitä evoluutiotiedon asiantuntijoita eri puolilla maailmaa, jotka hiljaa toivovat, että tätä julmaa uskontoa ei opetettaisi lapsille kouluissa tieteellisenä totuutena.

Raamatun kanta lasten viettelemisestä on selkeä:

"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!" Mt 8:6,7.


KP