Raamatun kertomus ei ole ainoa meidän päiviimme säilynyt tieto
Nooasta, arkista ja vedenpaisumuksesta. Koko tunnetun maan peittänyt tulva ja
muutaman ihmisen sekä heidän mukanaan olleiden eläinten pelastuminen
hukkumiskuolemalta on monien kansojen kansantaruston pohjana. Myös
maakerrokset säilyttävät kuoressaan
järkyttäviä todisteita valtavasta
tuhotulvasta, joka hukutti aikanaan kaiken elollisen.
1800-luvun alkupuolella löydettiin suuria, korkeilla paikoilla sijaitsevia
maankuoren repeämiä, jotka olivat
täyttyneet eri eläinten luurangoilla ja
vesimassojen kuljettamilla siirtomaalohkareilla ja lietteellä. Odessan lähellä
Venäjällä v. 1845 löydetyn
kalkkikivikerrostuman onkalosta kaivettiin esiin valtava määrä eläinten kivettyneitä
jäänteitä. Joukossa oli mm. yli 100
karhulle kuuluneet luut, runsaasti hevosten, karjujen, mammuttien,
sarvikuonojen, biisonien, hirvien, susien,
hyeenoiden, erilaisten hyönteissyöjien,
jyrsijöiden (mm. kanien), saukkojen, näätien ja
kettujen luita sikin sokin erilaisen kasvijäänteiden, lintujen ja kalojen kanssa.
Korkeille paikkoille suuntautunut tutkimustyö palkittiin aikoinaan
runsaasti. Eri puolilta maailmaa virtasi tietoja
maankuoren repeytymistä, jotka olivat 50 - 100 metriä syviä ja
täyttyneet avauduttuaan suurikokoisilla eläimillä
ja veden kuljettamalla siirtomaalla ja lietteellä. Nämä löydöt kertoivat
silloisille tutkijoille järkyttävää
kieltä eläinten yrityksestä päästä
tuhotulvaa pakoon korkeille paikoille.
Maanjäristykset ja tulivuoren purkaukset
täydensivät tulvan tuomaa tuhoa. Kaaos
ja hävitys oli ollut kauhea ja täydellinen.
Todisteita kautta maailman.
Eläinjäännösten täyttämiä
maan repeämiä tutkittiin ja kaivettiin
mm.: Englannissa, Ranskassa (Burgundi), Etelä-Espanjassa
(Gibraltar-vuori), Sisilian saarella, Saksassa
(Braunschweigissa ja lähellä Stuttgartia),
Venäjällä, Kreikassa (Kerikon saari),
Maltan saarella (Muaidra) ja USA:ssa (mm. Sioux County, Nebraska, löytyi
v.1876). Nämä kaikki ovat vanhoja löytöjä,
jotka ovat olleet tiedossa jo osin viime vuosisadan puolella. Näistä
löydöistä kerrottiin julkisesti. Sekä tutkijat
että lukijat pitivät kivettymiä ja hautautumia
selvinä todisteina vedenpaisumuksesta.
|
Varsinaiset kivettymiin liittyvät suurisuuntaiset kaivaukset on tehty
tämän vuosisadan puolella - laajamittaisesti toisen maailmansodan jälkeen.
Esiin on kaivettu miljoonia kivettyneitä eläinten luita sekä hyönteisten ja
kasvien jäänteitä. Kuitenkin vain osa
löydöistä saa julkisuutta.
Vuonna 1909 paleontologi C. D. Walcott löysi Kanadan
Kalliovuorilta ns. Burgessin liuskeesta
kymmenistä
tuhansista muinaisen merenpohjan kivettyneistä eliöistä koostuneen
esiintymän. Löytö todisti sen, että
nämäkin eläimet olivat hautautuneet hyvin
nopeasti mutavyöryn ja maamassojen alle. Samoin se osoitti sen, että
merenpohjan eliöstö oli ollut nykyistä paljon
monipuolisempaa ja elinvoimaisempaa.
Vuonna 1984 Etelä-Kiinasta löydettiin vastaavanlainen esiintymä.
Eliöstö oli suunnilleen sama kuin Kanadan
esiintymässä ollut. Kehitysopin kannattajat arvioivat kuitenkin, että
vuoden -84 löytö oli n.30 miljoonaa vuotta edellistä löytöä vanhempi -
siitäkin huolimatta, että eliöt olivat samat.
Muutama vuosi sitten neo-darwinismin johtohahmoihin kuuluva
professori Stephen Jay Gould julkaisi kirjan "Wonderful Life", jossa hän
luokittelee molempien löytöjen
eläimet uudelleen. Gould hylkäsi
Walcottin aikoinaan tekemät luokittelut.
Perusteena hylkäämiseen oli se, että
Walcott uskoi evoluution lisäksi Jumalaan ja siihen, että elämällä on jokin
tarkoitus, joten hänen näkemyksensä ei
ole voinut olla "tieteellisesti" pätevä.
Kehitysopin kannattajien mukaan Jumalan olemassaololle ei ole
mitään todisteita ja koko maailma on
sattumalta syntynyt ilman älyllistä
johdatusta ja ilman tarkoitusta. Kaiken itsestään kehittyminen on vaatinut
tuhansia miljoonia vuosia. Siksi mittaustulosten ja kerrosten
paksuusmittausten tulee antaa tuloksia, jotka tukevat äärettömän pitkiä
ajanjaksoja.
Ihmisen ilmestyminen muitten eläinten joukkoon, nykyisten
kehitysoppien mukaan, ajoitetaan muutaman miljoonan vuoden taakse. Kuitenkin
eläinkivettymien joukosta, jotka on vastaavasti luokiteltu satojen
miljoonien vuosien ikäisiksi, on löydetty
myös ihmisen luita. Lietekerrosten alta on löydetty todennäköisesti
ennen vedenpaisumusta tehtyjä kauniita taoksia ja koruja.
Jättiläisliskojen jalanjälkien viereen kivettyneet ihmisen jäljet herättivät joitakin vuosia
sitten runsaasti huomiota. Niitä kuvattiin ja mitattiin mutta vähin äänin asia
siirrettiin julkisuudesta pois. Kysymys siitä, mitä todellisuudessa on
löytynyt maan eri kerrostumista, on mielenkiintoinen ja siihen odotetaan jo
eri puolilla maailmaa vastausta.
Missä on totuus?
Jotkut vakavat tutkijat ovat vuosien mittaan nostaneet varottaen
sormensa pystyyn. Löytöjen
vääristäminen kehitysopin vuoksi tai
valheellisen tiedon antaminen ja totuuden piilottaminen, kostautuu jossain
vaiheessa ankarasti.Harhaan johdetut ihmiset eivät ehkä aina ymmärrä
salatun totuuden merkitystä. Sen vaistoavat ja tietävät ne, jotka
salailua sallivat ja sen hyväksyvät. Mutta
voiko kukaan, joka antaa väärän
todistuksen, siirtää totuuden sivuun tai muokkaa sen omaan uskontoonsa
sopivaksi ja näin tieten viettelee totuuden tieltä yhdenkin näistä
pienimmistä, välttyä vastuusta? Onhan
tiedon antajan vastuu erityisen suuri juuri silloin, kun toimitaan ulospäin
tieteen nimissä.
"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun,
sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja
hänet upotettaisiin meren
syvyyteen." Matt. 18:6.
KP
|