Taustaa kirjoitukset on koottu kirjoiksi, joihin voit tutustua klikkaamalla tästä.
Aikamittareita

Vielä muutamia vuosia sitten avaruutta ja maaperää tutkineet ilmoittivat itsevarmoina tarkkoja miljoonalukuja sekä maailmankaikkeuden että maapallon iästä. Tänään useat heistä ovat hämillään ja epävarmoja. Miksi? Moni on menettänyt uskonsa miljooniin vuosiin ja aikaisempiin "totuuksiin". Jotkut eivät ole tienneet, että mm. maapallon iäksi annetut miljoonat vuodet otettiin käyttöön 1829 kuolleen J. B. Lamarckin "vaatimuksesta". Hän tajusi jo silloin, että jos halutaan ihmisten uskovan eläinmaailman hitaaseen kehittymiseen on tapahtumaketjulle annettava paljon aikaa. Hänen mielestään "luonnolle aika ei merkitse mitään ... sillä on aina aikaa käytettävissään..."

1800-luvulla kehitysopin hitaan kehittymisidean tueksi suunniteltiin geologinen maailmankausia kuvaava taulukko, jossa vanhimman kauden iäksi merkittiin 2,5 miljardia (tuhatta miljoonaa) vuotta. Tämän taulukon perusteena oli mielikuvitus ja usko siihen, että maankuoresta tulevina vuosina löydetään uskon tueksi myös todisteita.

Maailmankaikkeudelle annettiin myös aikaa kehittyä. Nykyään hyväksytään aikalaskelman nollapisteeksi alkuräjähdys. Siinä "ei mikään" räjähti ja sinkosi kaikki ympäriinsä. Tämä "kaikki" laajenee räjähdyksen voimasta edelleen. Etääntymisnopeus suhteessa eri kohteiden etäisyyksiin sai laskennallisen suureen ns. Hubblen vakion. Tätä vakioarvoa käyttäen avaruuden iäksi on laskettu 7-20 miljardia vuotta.

Avaruuden aika-arviotkin ovat nyt heittämässä kuperkeikkaa. Vuonna 1994 kuntoon saatu Hubble-kaukoputki, joka leijailee avaruudessa, on tuonut tutkijoiden nähtäväksi tuhansittain uusia galakseja. Nykyiset tiedot laajentavat avaruuden käsitettä aivan uusiin lukuihin. Avaruutta tutkimalla on löydetty myös runsaasti todisteita siitä, että näkyvä avaruus on todennäköisesti sittenkin hyvin nuori - vain tuhansia vuosia vanha. Avaruuden mittasuhteita ja etäisyyksiä määriteltäessä käytetään suuretta "valovuosi", joka ilmoittaa etäisyyttä - ei aikaa. Tämä usein unohdetaan, kun puhutaan avaruuden iästä ja etäisyyksistä.

Aikalaskelmia

Maapinnan, eri aineiden ja esineiden ikää määriteltäessä on otettu käyttöön uusia mittareita kuten hiili-14-, uraani 238-, kalium/argon- ja uraani/lyijymenetelmiä. Näitä käyttäen pyritään todistamaan, että 1800-luvulla käyttöön otetut huikeat miljoonaluvut pitävät edelleen paikkansa ja että maapallomme on n. 4,5 miljardia vuotta vanha.

Kuinka mittausmenetelmät saadaan näyttämään kehitysopin tukemiseksi tehtyjä aikatauluja? Professori Brew, tunnettu amerikkalainen arkeologi tunnusti (The Revised Quote Book 1990/vapaasti kirjoittajan kääntämänä) puhuessaan hiili-14-ajanmäärityksen käytöstä: "Jos hiili-14 antama aika tukee teorioitamme, saatu tulos ilmoitetaan päätekstissä. Jos se ei täysin vastaa näke-myksiämme, aika merkitään alaviit-teisiin. Jos mittausten antama aika ei lainkaan vastaa teorioitamme, me emme ilmoita sen antamia arvoja emmekä ota niitä lainkaan huomioon."

kuva 1800-luvulla tulivuoren purkauksessa syntyneiden kivien ikä määriteltiin käyttäen nykyaikaisia säteilymittareita. Tulokseksi saatiin 160 miljoonasta vuodesta aina 3 miljardiin vuotta.

Hiili-14-menetelmän pulma

Radioaktiivinen hiili-14 muodostuu kosmisen säteilyn vaikutuksesta ja se sitoutuu ilmakehän typpiatomeihin. Kasvien käyttäessä hiilidioksiidia rakennusaineenaan, hiili-14 joutuu niiden biomassaan samassa suhteessa kuin sitä esiintyy luonnossa. Kasvisravinnon myötä hiili-14 siirtyy ravintoketjuun. Näin sitä kulkeutuu kaikkiin niihin, jotka ovat mukana luonnonkierrossa. Kun eläin kuolee, ei ko. hiiltä enää siihen siirry. Hiili-14 menettää radioaktiivisuuttaan suhteessa kuluvaan aikaan. Sen puoliutumisaika on n. 5.740 vuotta. Tutkijat mittaavat kuinka paljon säteilyä tutkittavassa on jäljellä. Tämän mittauksen tuloksesta lasketaan aika siihen, milloin ko. eläin tai kasvi on ollut elossa vastaanottamassa hiili-14 -atomeja. Tällä menetelmällä on mitattu orgaanista ainetta aina 70.000 vuoden ikään asti. Lähtökohtana on kuitenkin se, että hiili-14-pitoisuus ilmakehässä on ollut aina vakio. Onko se aina ollut sama kuin nyt?

Hiili-14-pitoisuus on riippuvainen maan magneettikentän voimakkuudesta. Mitä voimakkaampi kenttä on, sitä vähemmän kosminen säteily pääsee vaikuttamaan ilmakehään. Magneettikentän voimakkuutta on mitattu järjestelmällisesti vuodesta 1835 - siis yli 160 vuotta. Mittaustulokset osoittavat, että maan magneettisuus jatkuvasti heikkenee. Sen puoliutumisaika on n. 1.400 vuotta. Tämä merkitsee, että sen voimakkuus on vain 37% siitä, mitä se oli Kristuksen aikana. Nyt sen voimakkuus on vain 1/32 osa siitä mitä se oli 7.000 vuotta sitten. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vuonna 5.000 eKr. hiili-14-pitoisuus olisi ollut 0. Sitä ei olisi voinut muodostua ilmakehään magneettikentän voimakkuuden vuoksi.

Kun nyt mitataan hiili-14-mittareilla 6.000 vuotta vanhoja orgaanisia aineita saadaan niiden iäksi määräämättö-män pitkiä aikoja. Ja nämä tulokset sopivat luonnollisesti hyvin kehitysopin kannattajien suunnitelmiin.

Hiili-14-menetelmä ei sovellu kivien tai kivettyneiden aineiden tutkimukseen. Niiden ikää on pyritty mittaamaan kalium/argon- tai uraani/lyijy-menetelmillä.

Nuori mutta iäkäs

N. 170 vuotta sitten Hualalai-saaressa tapahtuneessa tulivuoren purkauksessa syntynyttä laavakiveä tutkittiin ja sen ikää määriteltiin uusilla menetelmillä. Näillä "luotettavilla" säteilymittareilla saatiin 170-vuotiaan kiven iäksi miljoonia vuosia, 160 miljoonasta aina 3 miljardiin vuoteen. Samalla tavoin on käynyt muissakin vastaavissa mittauksissa. Grand Canyonin kerroksien ikää yritettiin myös mitata näillä mainituilla uusilla menetelmillä. Tulokset yllättivät jälleen tutkijat. Päälimmäisten kerrosten "nuori" basalttikallio sai iäkseen 270 miljoonaa vuotta enemmän kuin kanjonin pohjan tasossa oleva "tuhansia miljoonia vuosia vanha" kivikerros. Näiden mittausten jälkeen kehitysoppineiden aikaisemmin antamat aikamääreet kanjonin kallioille ja kerrostumille on osittain siirretty "vanhojen uskomusten joukkoon".

Mihin voidaan luottaa?

Kehitysopin kannattajat pitävät itse parhaana ja luotettavimpana luomaansa indeksifossiilitaulukkoa. Tämä taulukko perustuu alussa mainittuun 1800-luvun ideologiaan ja silloin tehtyyn Darwinin kehitysoppia kannattaneiden keskinäiseen sopimukseen. Johtofossiililuettelon ovat vakavat tutkijat kuitenkin jo hylänneet. Eihän 150 vuoden aikana maankuoresta ole löytynyt yhtään todistetta eliökunnan hitaasta kehittymisestä.

Hämmennystä sitä vastoin ovat herättäneet ne uudet tutkimukset, jotka vääjäämättä todistavat, että maapalloa on kohdannut joitakin tuhansia vuosia sitten tuhoisa mullistus, jossa tulivuorten purkaukset ja valtavat vesimassat ovat näytelleet pääosaa - aivan kuten Raamattu kertoo. Kuuluisa Grand Canyonkin on syntynyt näiden mullistusten aikana.

"Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin". Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät." Heb. 12:26,27.


KP