Hiili-14-menetelmän pulma
Radioaktiivinen hiili-14 muodostuu kosmisen säteilyn vaikutuksesta ja
se sitoutuu ilmakehän typpiatomeihin. Kasvien käyttäessä hiilidioksiidia
rakennusaineenaan, hiili-14 joutuu niiden biomassaan samassa suhteessa kuin
sitä esiintyy luonnossa. Kasvisravinnon myötä hiili-14 siirtyy
ravintoketjuun. Näin sitä kulkeutuu kaikkiin niihin,
jotka ovat mukana luonnonkierrossa. Kun eläin kuolee, ei ko. hiiltä enää siihen
siirry. Hiili-14 menettää
radioaktiivisuuttaan suhteessa kuluvaan aikaan.
Sen puoliutumisaika on n. 5.740 vuotta. Tutkijat mittaavat kuinka paljon
säteilyä tutkittavassa on jäljellä. Tämän
mittauksen tuloksesta lasketaan aika siihen, milloin ko. eläin tai kasvi on ollut
elossa vastaanottamassa hiili-14 -atomeja.
Tällä menetelmällä on mitattu orgaanista
ainetta aina 70.000 vuoden ikään asti. Lähtökohtana on kuitenkin se, että
hiili-14-pitoisuus ilmakehässä on ollut
aina vakio. Onko se aina ollut sama kuin nyt?
Hiili-14-pitoisuus on riippuvainen maan magneettikentän
voimakkuudesta. Mitä voimakkaampi kenttä on, sitä
vähemmän kosminen säteily pääsee
vaikuttamaan ilmakehään. Magneettikentän voimakkuutta on mitattu
järjestelmällisesti vuodesta 1835 - siis yli
160 vuotta. Mittaustulokset osoittavat, että maan magneettisuus jatkuvasti
heikkenee. Sen puoliutumisaika on n. 1.400 vuotta. Tämä merkitsee, että sen voimakkuus on vain 37% siitä, mitä se oli Kristuksen aikana. Nyt sen voimakkuus
on vain 1/32 osa siitä mitä se oli 7.000
vuotta sitten. Käytännössä tämä
merkitsee sitä, että vuonna 5.000 eKr.
hiili-14-pitoisuus olisi ollut 0. Sitä ei olisi
voinut muodostua ilmakehään
magneettikentän voimakkuuden vuoksi.
Kun nyt mitataan hiili-14-mittareilla 6.000 vuotta vanhoja orgaanisia
aineita saadaan niiden iäksi
määräämättö-män pitkiä aikoja. Ja nämä tulokset
sopivat luonnollisesti hyvin kehitysopin kannattajien suunnitelmiin.
Hiili-14-menetelmä ei sovellu kivien tai kivettyneiden aineiden
tutkimukseen. Niiden ikää on pyritty
mittaamaan kalium/argon- tai uraani/lyijy-menetelmillä.
Nuori mutta iäkäs
N. 170 vuotta sitten Hualalai-saaressa tapahtuneessa tulivuoren
purkauksessa syntynyttä laavakiveä
tutkittiin ja sen ikää määriteltiin uusilla
menetelmillä. Näillä "luotettavilla"
säteilymittareilla saatiin 170-vuotiaan kiven iäksi miljoonia vuosia, 160
miljoonasta aina 3 miljardiin vuoteen. Samalla tavoin on käynyt muissakin
vastaavissa mittauksissa. Grand Canyonin kerroksien ikää yritettiin myös mitata
näillä mainituilla uusilla menetelmillä.
Tulokset yllättivät jälleen tutkijat.
Päälimmäisten kerrosten "nuori"
basalttikallio sai iäkseen 270 miljoonaa vuotta
enemmän kuin kanjonin pohjan tasossa oleva "tuhansia miljoonia vuosia vanha" kivikerros. Näiden mittausten
jälkeen kehitysoppineiden aikaisemmin antamat aikamääreet kanjonin kallioille
ja kerrostumille on osittain siirretty "vanhojen uskomusten joukkoon".
Mihin voidaan luottaa?
Kehitysopin kannattajat pitävät itse parhaana ja luotettavimpana
luomaansa indeksifossiilitaulukkoa. Tämä
taulukko perustuu alussa mainittuun 1800-luvun ideologiaan ja silloin tehtyyn
Darwinin kehitysoppia kannattaneiden keskinäiseen sopimukseen.
Johtofossiililuettelon ovat vakavat tutkijat kuitenkin jo
hylänneet. Eihän 150 vuoden aikana maankuoresta ole löytynyt yhtään
todistetta eliökunnan hitaasta kehittymisestä.
Hämmennystä sitä vastoin ovat herättäneet ne uudet tutkimukset,
jotka vääjäämättä todistavat, että
maapalloa on kohdannut joitakin tuhansia vuosia sitten tuhoisa mullistus, jossa
tulivuorten purkaukset ja valtavat vesimassat ovat näytelleet pääosaa - aivan
kuten Raamattu kertoo. Kuuluisa Grand Canyonkin on syntynyt näiden
mullistusten aikana.
"Silloin hänen äänensä
järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut
sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin". Mutta
tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne,
mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja,
tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät
järky, pysyisivät." Heb.
12:26,27.
KP
|