Mitä soramontusta oli löytynyt? Osia ihmisen pääkopasta ja
tukevasta alaleuasta puolikas. Tässä
puolikkaassa
oli kiinni vielä kaksi hammasta. Kuuluiko leukaluu kalloon? Sitä ei voitu
varmuudella sanoa. Tärkeä osa
yhtymäkohdasta puuttui.
Eri puolilta sorakuopaa löytyi luun osia sekä osa alaleukaa.
Kehitysoppineiden korkeasti koulutetut asiantuntijat
päättivät, että nämä kuuluivat kaikki
samalle yksilölle. Nuoli osoittaa leukaluuta.
Samoin puuttui ulompi kulmahammas, jonka avulla olisi heti voitu todeta kuuluiko leukaluu apinalle. Parasta kuitenkin oli se, että löytö vastasi juuri niitä muotoja, joita oli esitetty puuttuvalla renkaalla olevan. Kehitysidea näet edellytti, että ensin aivot suurenivat ja sitten apinamaiset piirteet kehittyivät vuosituhansien aikana enemmän ihmismäisiksi. Ja juuri näin oli tässä löydössä. Leukaosa oli apinamainen ja aivokoppa ihmismäinen. Löytö oli maailman sensaatio. Englantilaiset saattoivat ylpeänä sanoa, että heidän alueeltaan oli apinaihminen lähtenyt maailmaa valloittamaan. Löydön takuumiehinä oli tunnettuja henkilöitä, mm.: Arthur C. Doyle, joka tunnettiin salapoliisi Sherlock Holmesin luojana, katolisen kirkon edustaja, kehitysoppia julkeasti puolustava, jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin sekä Arthur S. Woodward, G.E. Smith ja Arthur Keith. Kolme viimemainittua sai Piltdown-ansioistaan 1920-luvulla aatelisarvon.1
Löytö nimettiin löytäjänsä
mukaan Dawsonin aamunsarastuksen ihmiseksi (Eoanthropus dawsoni) Kansalaiset
alkoivat kuitenkin kutsua "esi-isäänsä"
Piltdowin ihmiseksi.
Piltdownin sorakuopasta löydetyistä luun kappaleista voitiin koota osa ihmisen kalloa. (A) Soran joukosta löytyneen alaleuan (B) yläosa (nuoli) oli murtunut. joten sitä ei voitu sovittaa kallon nivelosaan.
Mutta leukaluu sopi muuten kehitysopin ajatukseen apinamaisesta muodosta. Siksi korkeasti arvostettu asiantuntijaraati päätti, että leukaluu ja kallonosat kuuluvat samalle apinaihmiselle.
Taiteilijat saivat jälleen töitä. Piltdownin miehen tuli saada ulkomuoto, elintavat ja kaikki muu ympärilleen. Näin kautta maailmaa museot ja alan kirjallisuus saattoivat kertoa kuvin ja käyrin kuinka oikeassa kehitysoppiin uskoneet olivat olleet. Ihmisen juuret johtivat vääjäämättä apinaan. Ne, jotka epäilivät löydön aitoutta, saivat katsoa kallon osia vain matkan päästä. Alkuperäiset osat pidettiin poissa muiden tutkijoiden ulottuvilta. Kipsijäljennöksiä sitä vastoin toimitettiin ympäri maailman ihmisten ihmeteltäviksi.2
Väriainetta ja viilauksia
40 vuotta myöhemmin, v. 1953 kaksi tutkijaa, J. S. Weiner ja W. Le G. Clark ilmoittivat, että huolellisten tutkimusten jälkeen voitiin todistaa, että Piltdownin mies oli kansainvälistä luokkaa oleva huijaus. Piltdownin kallon osat olivat kyllä ihmisen, mutta eivät saman yksilön, leukaluu kuului orangille ja yksi hampaista simpanssille. Hampaita oli käsitelty siten, että ne näyttivät ihmisen hampailta. Kaikkia luun osia oli värjätty ja käsitelty siten, että ne vaikuttivat yhtä vanhoilta. Tosiasiassa ne olivat hyvin eri ikäisiä. Osat oli kuljetettu paikalle todennäköisesti monesta eri paikasta. 3
V. 1997 Lontoon luonnonhistoriallisen museon ullakolta löytyi laukku, jossa oli samalla tavalla värjättyjä luita, kun mitä Piltdownin luut olivat. Väriaineen koostumus oli myös sama. Laukku kuului aikanaan museonjohtaja M.A.C. Hintonille.4 Oliko hän ollut juonessa mukana? Jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin kuoli v. 1955. Hän oli viimeinen niistä, jotka olisivat voineet kertoa jotain petoksen tekijöistä.
Tarkoitus pyhittää keinot
Kunniaa ja mainetta Piltdownin takana olleet miehet saivat _ aina aatelisarvoon asti. Mutta mikä oli heille tärkeintä? Kehitysopin eteneminen kaikkialle. Oppikirjojen kautta kaksi sukupolvea sai vakuuttavan näytön Piltdownin ihmisen kautta siitä, että ihminen on kehittynyt apinasta. Kommunismin ja natsien eri ihmisrotuihin kohdistamat hirmuteot saivat taustalleen kehitysopista perusajatuksen. Rotujen eriarvoisuus, heikkojen syrjäyttäminen, vahvemman ja osaavamman erityisoikeudet - kaikki ne saivat uutta voimaa tieteellisenä totuutena pidetyn kehitysoppiuskon kautta.
Ne tutkijat sitävastoin, jotka edelleen pitivät kiinni fossiilien todistuksesta ja tunnustivat Raamatun mukaisesti, että ensimmäinen ihminen on Jumalan luoma, saivat osakseen halveksuntaa ja heiltä yhä useammin evättiin pääsy tutkijan uralla eteenpäin. Heiltä evättiin jopa tieteellisten tutkimustulosten julkaiseminen tiedelehdissä. Tapahtuiko tässä muutos, kun petos tuli julki? Ei, päin vastoin. Tämä torjuva suhtautuminen kehitysopin kieltäjiin on jatkunut näihin päiviin asti. Viimeisimmät julkiset tapaukset ovat 1990-luvulta USA:n tiedelehtien piiristä.5 Siellä eräät tunnetut tiedejulkaisut ovat poistaneet toimittajiensa joukosta ne, jotka eivät hyväksy kehitysoppia uskokseen.
Kehitysopin edustajat vaativat yhä ponnekkaammin, että kehitysoppi on tuotava tieteellisenä totuutena ja pakollisena oppiaineena kaikkien omaksuttavaksi. Tavoitteena on ollut jopa se, että kehitysopista tulisi kaikkien kansojen yhteinen uskonto UNESCOn1 välityksellä. Meillä Suomessa kehitysoppi tuotiin pakolliseksi aineeksi kaikkiin kouluihin. Hitaasti mutta varmasti kouluhallituksen suojeluksessa. Ilman suuria mielenosoituksia, luottaen siihen, että viisaat virkamiehet tietävät parhaiten mikä lapsille sopii. Ja mihin heidän tulee uskoa.
Kautta kehitysopin historian yhtenä johtavana ajatuksena on ollut löytää todisteita sille, että kehitys on tosiasia. Kaikki teoriat ja tieteen kaapuun puetut lausunnot ja artikkelit rakentuvat tulevan odotukseen. Oletetaan, että jonakin päivänä joku löytää pitävän todisteen, johon kehitysopin rakenteet voivat nojautua. Maakerroksista on kaivettu yli miljoona fossiilia. Niiden joukosta ei ole vielä välimuotoja löytynyt. Eläinrotuja on jalostettu yli 2000 vuoden ajan. Yhtään uutta eläinlajia ei ole onnistuttu jalostamaan. Eläinlajeista lähes 90% on kuollut sukupuuttoon. Yhtään uutta lajia ei ole syntynyt. Mutta usko kaiken syntymiseen sattumalta, mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta yhä elää. Mistä tämä usko saa elinvoimansa? Ei ainakaan ylhäältä, kaiken olevaisen Luojalta ja Herralta.
"Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi,
että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin
eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä
sitä täyttäisi?" 4.Moos 23:19.
KP
1) The Minds of Men/Ian T.Taylor,
2) Ihmisen jäljillä/Kirjayhtymä 1981,
3) Tieteen Kuvalehti 6/94,
4) Tieteen Kuvalehti 14/96,
5) BCN/ 34:5-1996
"Pystyihminen, Homo erectus, syntyi
Afrikassa 1,7-1,8 miljoonaa vuotta sitten. Laji keksi
tulen käytön, ja pystyihminen myös valmisti
kivestä työkaluja mitä erilaisimpiin
tarkoituksiin varsinkin esiintymisaikansa
loppupuolella. Pystyihminen on lajina nykyihmisen
edeltäjä." Teksti ja kuva on
kuvateoksesta Tieteen Maailma/Ihminen ja luonto/1993.
Harvoin, jos koskaan nykyisissä tiede- tai oppikirjoissa näytetään tätä kuvaa. Siinä on ihmisen kivettynyt luuranko, joka Hans Reck löysi v. 1913 kaivannosta II/Olduvai Gorge. Luiden joukossa oli runsaasti sukupuuttoon kuolleiden eläinten kivettymiä. Kun tunnettu fossiilien kaivaja Louis Leakey esitteli löytönsä Zinjanthropus-alkuihmisen lehdistölle ihmisen ja apinan välimuotona 1959 hän ei kertonut 46 vuotta aikaisemmin tehdystä Hans Reckin löydöstä. Hän ei voinut (rahan puutteen vuoksi?) sanoa, että samasta kaivannosta oli aikaisemmin löytynyt nykyihminen. Tutkimusten rahoittajat halusivat uutisia ja tuloksia. Kuva on julkaistu kirjassa "In the Minds of Men/Ian T. Taylor/1987.
